Pertti Paasio ehti elämässään olla uskomattoman monissa rooleissa lähes kaikilla politiikan näyttämöillä. Politiikka oli läsnä varhaislapsuudesta asti. Hänen lapsuusperheensä muutti Turkuun vuonna 1942, kun isä, 1920-luvun nuorisoliittolaisveteraani Rafael Paasio tuli valituksi sosialidemokraattien maakuntalehden Sosialistin (vuodesta 1951 Turun Päivälehti) päätoimittajaksi.

Kuusivuotias Pertti Paasio haettiin mukaan SDP:n raittiusjärjestön Päivän Nuorten kerhoon Turun työväentalolle. Seuraavana vuonna Pertti siirtyi Nuoriin Kotkiin. Tämä sosialidemokraattien varhaisnuorisojärjestö oli aloittanut toimintansa sodan jälkeen puolueen nuorisoliiton siipien suojissa.

Pertin ensimmäinen leirikesä oli 1946 Päivän Nuorissa. Vuosien karttuessa näitä kesiä tuli lisää. Pertti Paasio nousi urallaan kansainvälisen kotka- ja nuorisoliikkeen johtotehtäviin, mikä tiesi muun muassa osallistumista 1950- ja 1960-luvuilla mieleenpainuville kansainvälisille suurleireille. Syntyi maailmanlaajuisia kontakteja, joista osa jatkui uran myöhemmissä vaiheissa Paasion ollessa puoluejohtajana ja ulkoministerinä. Leirien tunnelmat, laulut ja iltanuotiot palautuivat usein mieleen eläkevuosina.

Kirsti ja Pertti Paasiolla on neljä lasta. Ari, Päivi, Heli ja Jouni Paasio.

Pertti Paasio oli nuoruusvuosistaan asti mukana Turun kunnallispolitiikassa. Nuorisolautakuntaan hän tuli varajäseneksi vuonna 1961 ja kaupunginvaltuustoon vuoden 1964 vaaleissa. SDP:n suuntariidat ja sisäiset taistot leimasivat osin 1970- ja 1980-luvun kunnallispolitiikkaa Turussa. Pertti Paasio pyrki sovinnollisuuteen, vuoropuheluun ja edes jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Tämä ei aina onnistunut. ”Oli vähällä käydä niin kuin sovinnon hierojille usein käy, kun riitelevät osapuolet käyvät yhdessä sovinnon hierojan kimppuun”, hän kertoi muistelmakirjassaan. Valtakunnallisen ja EU-uransa jälkeen Pertti Paasio palasi vielä Turun kunnallispolitiikkaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi 2003–2006.

Ensimmäisen omakohtaisen kosketuksen valtakunnan politiikkaan Pertti Paasio sai SDP:n vuoden 1972 vähemmistöhallituksessa, jossa ensimmäisen kerran ministereille palkattiin poliittiset sihteerit. Paasiosta tuli valtiovarainministeri Mauno Koiviston avustaja. Hallitusta nimitettiin punatulkkuhallitukseksi tai (Rafael) Paasion nappulaliigaksi. Varsinainen hallituspolitiikan korkeakoulu oli kuitenkin vuorossa vuonna 1975 kun Pertti Paasiosta tuli pääministeri Kalevi Sorsan sihteeri.

Kansanedustajana Pertti Paasio oli vuodet 1975–1979 ja 1983–1996. Turun työvoimatoimiston johtajana saavutettu käytännön kokemus ja tietopohja veivät hänet eduskunnan sosiaalivaliokunnan johtoon. Toinen leipälaji oli ulkopolitiikka. Hänellä oli laaja kontaktipinta erityisesti kansainväliseen työväenliikkeeseen Sosialistisen internationaalin kautta. Kahteen otteeseen hän oli myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Pertti Paasio oli tinkimätön parlamentarismin ja kansanvallan kannattaja. Hänen mielestään pelkät pykälät eivät toteuttaneet aitoa kansanvaltaa. Demokratiaa piti alituisesti vaalia. Kansanvalta edellytti toimintaa sen puolesta. Näitä ajatuksia hän vaali myös puolueen järjestötoiminnassa.

Paasiosta tuli SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsan jälkeen vuoden 1987 puoluekokouksessa. Edeltäjän varjo oli pitkä. Kesti yhdeksän kuukautta ennen kuin Sorsa malttoi luovuttaa ulkoministeriön ja samalla Holkerin hallituksen varapääministerin tehtävät uudelle SDP:n puheenjohtajalle. Henkilöiden välisiltä törmäyksiltä ei vältytty.

Paasio joutui syntipukiksi kun SDP hävisi eduskuntavaalit toisen kerran peräkkäin vuonna 1991. Vaaleissa SDP:n ääniosuus oli ”vain” 22,1 prosenttia. Marraskuussa 1991 Paasio luopui SDP:n puheenjohtajuudesta vapaaehtoisesti ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Sieluun jäi vammoja. Pertti Paasio koki tulleensa väärin ja nöyryyttävästi kohdelluksi hänelle rakkaassa liikkeessä, jossa oli ”koko ikänsä toiminut ja jonka perustoille oli maailmankuvansa rakentanut”. Kunnianpalautusten aika tuli myöhemmin. Pertti Paasio palasi tehtäviinsä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi, eduskuntaryhmän johtoon ja myös SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Vuoden 1999 puoluekokouksessa hän oli ratkaisevassa asemassa kirjoittamassa SDP:n nykyistä periaatejulistusta.

Pertti Paasio päätti valtakunnallisen ja kansainvälisen poliittisen uransa Euroopan parlamentin jäsenenä ja parlamentin sisäisestä hallinnosta vastaavana kvestorina.

Eläkepäivinään hän oli vielä monessa mukana, muun muassa ulkosuomalaisten Suomi-seuran puheenjohtajana. Tärkeäksi tuli vanhojen ystävyyssuhteiden vaaliminen ja uudistaminen. Entiset nuorisoliittolaiset löysivät taas toisensa säännöllisissä tapaamisissa. Hän oli myös vuonna 2001 perustetun turkulaisen Rafaelin enkelit -lauluryhmän perustajajäsen. Ryhmän jäsenet ovat Paasion tavoin eri tahoilla työväenliikkeessä toimineita veteraaneja.

Pertti Paasiolle työväenkulttuurin elävänä pitäminen oli tärkeää. Hän toi Rafaelin enkeleille muiden muassa ruotsalaisen työväenrunoilijan Dan Anderssonin laulut, joiden lyriikkaan hän itsekin saattoi samaistua:

”Niin lempeinä onnesta tähtien aikaan / me maailman vihalta säästäisimme. / Ja tähtien alla me nousemme yhdessä, / harras on tunteemme pyhässä yössä: / Siis: näille ja maalle ja taivaalle, meille; / ylös tuoppimme nyt, toverit!” (Joululaulu suomalaismetsissä, suomentanut: Heikki Harma ja Tommy Tabermann)

Hän siteerasi usein Ranskan sosialistien entistä johtajaa Jean Jauresia, jonka mukaan ”tradition ja perinteen tehtävänä ei ole vaalia tuhkaa vaan pitää liekki elävänä”.

Pertti Paasion itsensä kohdalla liekki on nyt sammunut. Meidän muiden tehtävänä on kunnioittaa toverimme muistoa vaalimalla tuota liekkiä.

Kirjoittaja on Demokraatin eläköitynyt päätoimittaja.