Kasvot peilissä
18.7.2016 05:00 ・ Päivitetty: 8.7.2016 07:17
Pertti Paasio, 76: Pessimisti herää aamulla ja katsoo peiliin: ”Hemmetti, olen paljon vanhempi kuin milloinkaan aikaisemmin”
”Penkoessani pöytälaatikoita tuli tuhansien kuvien keskeltä vastaan kuva, jossa olin nuorten leirisaarella Naantalin lähellä. Elettiin vuotta 1946. Minulla oli tulevaisuudenuskoinen hymy. Seisoin kalliolla. Toinen maailmansota oli juuri päättynyt. Leiriläisissä ja järjestöihmisissä oli iloinen henki, että nyt lähdemme yhdessä kohti valoisampaa tulevaisuutta. Uskoimme, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Että kaikki vaarallinen, huono, vihaan perustuva elämisenlaatu on takana. Että rauhan aika palaa.
Vielä 2000-luvun alussa oli ajatus, että aika, jota eletään 40-luvun puolestavälistä eteenpäin, on parempaan päin menemistä. Me vanhat järjestöihmiset perustimme pappojen lauluporukan elvyttääksemme työväenliikkeen lauluperinnettä. Tänä päivänä laulumme, jotka kertovat muun muassa lapsista sodan kynsissä, köyhyydestä ja ihmisten tasa-arvoisuudesta, ovatkin yhtäkkiä pelottavan ajankohtaisia. Nyt olemme tilanteessa, jossa vanhat vaaratekijät, joiden luultiin olevan jo poissa, astuvat taas esille. Emme ole oppineet juuri mitään.
Kiihkoileva kansallisuusaate, aseiden käyttäminen, vihapuheet – eivät ne ainakaan vie maailmaa parempaan suuntaan. Onko tämä merkki siitä, että pelastukoon ken voi vai siitä, että on aika ruveta hakemaan keskustelua uudella ponnella.
Tiedän, että moni näitä asioita miettii. Pitäisi keskustella yhdessä. Vuorovaikutus miettijöiden välillä olisi tärkeintä. Kun ajatus kohtaa, tullaan yhteisöllisyyteen, jonka arvoa julkisuudessa on pyritty vähättelemään.
Joku viisas on sanonut, että yhteiskunnan perusyksikkö ei ole ihminen vaan kaksi ihmistä. Vasta vuorovaikutus on yhteiskunnan perusominaisuus. Ei yksi ihminen vaan kaksi – toivottavasti miljoonat – tuovat vuorovaikutukseen osansa, ja kaikki alkavat toivottavasti arvioida myös omia ajatuksiaan.
Tämä aika herättää ajatuksen optimistin ja pessimistin välisestä erosta. Pessimisti herää aamulla ja katsoo peiliin: ”Hemmetti, olen paljon vanhempi kuin milloinkaan aikaisemmin”. Optimisti herää sanoen: ”Olen nuorempi kuin koskaan tulevaisuudessa”. On siinä vähän eroa.
Olen itse ehkä aikamoinen pessimisti. Kyse ei ole periksiantamisesta, vaan siitä, että pyrin osoittamaan omat ajatukseni vääriksi. Se on mielestäni pessimistin tehtävä.
Pertti Paasio on ministeri ja entinen SDP:n puheenjohtaja.
Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 25.2. 2016
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.