Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaiselle käytöspalkinto — Kaarina Suonperä: “On asettautunut politiikan ulkopuolelle”

Tapaseura on tänään valinnut Vuoden käyttäytyjäksi on eduskunnan puhemies Maria Lohelan.

Tapaseura on vuonna 1996 perustettu hyvien tapojen yhdistys. Sen tavoitteena on lisätä hyvien käytöstapojen tuntemusta ja herättää kiinnostusta käytöskulttuurin kehittymiseen.

Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä perustelee valintaa sanomalla, että Lohela on asettautunut politiikan ulkopuolelle ja korostanut, että puhemiehenä hän tulee pitämään yllä kansanedustajien hyvää toimintaympäristöä ja eduskunnan toiminnan vakautta.

— Lohela on puhemiehenä ja puheenvuoroja jakaessaan toiminut tyylikkäästi, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, Suonperä kiittelee.

Tapaseuran mielestä Lohela toivoo jokaisen kansanedustajan muistavan, että kansanedustajilta edellytetään arvokasta ja toista henkilöä kunnioittavaa käytöstä.

— Nuorena puhemiehenä Maria Lohela on osoittanut osoittavansa määrätietoinen ja arvostelua pelkäämätön hyvien tapojen säilyttäjä ja edistäjä. Puhemies on myös muistuttanut asiallisen ja siistin pukeutumisen merkityksestä, Suonperä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE