Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

3.12.2020 10:54 ・ Päivitetty: 3.12.2020 10:54

Perussuomalaiset tukee linjallaan Unkarin ja Puolan räikeyksiä

Lehtikuva
Puolan ja Unkarin pääministerit Mateusz Morawiecki ja Viktor Orban yhteiskuvassa.

Unkarin ja Puolan viime hetken pullikointi oikeusvaltioperiaatteesta ja sitä koskevan EU-mekanismin toiminnasta osoittaa, kuinka kaukana maat ovat niistä sivistyneen Euroopan arvoista, joiden kaikkien unioniin liittyneiden maiden on kuviteltu jakavan osana vanhan mantereen yhteisöä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Vaikka kyse olisikin vain jonkinlaisesta iltalypsystä, mikään ei poista tosiasiaa, että maita on jo vuosia hallittu tavalla, joka ei vastaa länsimaisten demokratioiden periaatteita. Koska kysymys oikeusvaltioperiaatteesta ja -mekanismista on kytketty osaksi EU:n tulevien vuosien rahoituskehystä ja elvytysrahastoa, umpisolmu ei ratkea veivauksella, joka tinkisi enää tippaakaan kesällä sovitusta. Kaikki myönnytykset olisivat luonteeltaan väistämättä sellaisia, että minkä taakseen nyt jättää, sen edestään löytää.

Tähän ei pidä mennä.

Suomen pääministeri Sanna Marin on tehnyt selväksi, että Suomi puolustaa EU:n oikeusvaltiomekanismia viimeiseen asti. Oikeusvaltio tarkoittaa muun muassa sitä, että jäsenmaiden hallitusten tulee noudattaa lakia, maissa tulee olla riippumattomat tuomioistuimet ja lehdistönvapaus. Sananvapaus ylipäänsä. Unkari ja Puola väittävät puuta heinää puhuen, että niitä kiusataan ja kiristetään, kun myös niiltä edellytetään tätä.

Sinänsä oikeusvaltiomekanismista pystytään päättämään jäsenmaiden määräenemmistöllä, mutta ongelmana on pidetty sitä, että budjettipäätöksiin tarvitaan yksimielisyyttä. Siksi jumi on koskenut kaikkea sovittua. Mutta kuten SDP:n europarlamentaarikot Eero Heinäluoma ja Miapetra Kumpula-Natrikin ovat todenneet, Unkarilta ja Puolalta jäisivät miljardit saamatta yhteisten ratkaisujen ulkopuolella. Kortit käsissä eivät ole hyviä.

Kenellekään ei ole yllätys, että Suomessa juuri oppositiopuolue perussuomalaiset tukee linjallaan Unkarin ja Puolan räikeyksiä. Heidän mielestään EU-rahoituksen kytkeminen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen on puuttumista jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin. Kumpula-Natri onkin huomauttanut, että kotoisten perussuomalaisten populistiset kannat noudattavat eurooppalaisen äärioikeiston kantoja.

Oi aikoja, oi tapoja.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU