Valiokunnan keinoiksi osoittautuvat esimerkiksi erilaiset epäviralliset käytännöt. Tutkijoiden mukaan käytänteitä ovat muun muassa keskustelu sisäisesti viestinnän toimintatavoista ja asiantuntijoiden sulkeminen valiokuntatyön ulkopuolelle.

Tutkijat kirjoittavat myös, että sosiaalinen media on tuonut uuden piirteen julkisuuteen.

Sanattomien sopimusten puolustajat: eduskunnan perustuslakivaliokunnan suhde mediajulkisuuteen -tutkimusartikkelin ovat kirjoittaneet Timo Harjuniemi, Maija Dahlberg ja Anu Kantola.

“Raju” paine

Perustuslain mukaan valiokunnan kokoukset eivät ole julkisia. Tämän vuoksi valiokunnan jäsenten ei pitäisi puhua kokouksissa käydyistä keskusteluista yksityiskohtaisesti julkisuudessa. Tosin laissa ei myöskään ole yksityiskohtaista sääntelyä sitä, missä määrin valiokunnan asioita voi käsitellä julkisesti. Jäsenillä onkin periaatteessa mahdollisuus esittää näkemyksiä myös ulospäin.

Tutkijoiden mukaan kaikki haastellut olivat samaa mieltä siitä, että perustuslakivaliokuntaan kohdistuu paljon median ja julkisuuden painetta. Painetta kuvataan usein “rajuksi”.

Huoleksi koetaan, että mediajulkisuus politisoisi perustuslakivaliokunnan työn ja vaarantaisi valiokunnan oikeudellisen harkinnan.

Eräs haastateltu kielii valiokuntaedustajasta, jolle hänen mielestään oli kehittynyt “julkisuusaddiktio”. Puheenjohtaja puhutteli kansanedustajan.

Valiokunnan jäsenet tai heidän avustajansa saattavat vuotaa valiokunnasta luottamuksellista tietoa toimittajille. Medialle tämä tarjoaa mahdollisuuden nostaa kansalaisten kannalta tärkeitä asioita hyvissä ajoin julkisuuteen.

Myöskään valiokunnan asiantuntijoille ei ole tarkkoja sääntöjä siitä, kuinka laajasti he voivat lausua perustuslakivaliokunnan keskeneräisistä asioista. Niinpä tutkijoiden mukaan korostuu toimintakulttuurin merkitys. Asiantuntijat suhtautuvat eri tavoin julkisuuteen.

Asiantuntijoidenkin on odotettu kansanedustajien tapaan vaikenevan, kunnes asiat on käsitelty. Käytännössä he ovat antaneet julkisuudessa lausuntoja myös perustuslakivaliokunnan keskeneräisistä asioista. Tutkijoiden mukaan valiokunnan jäsenet ja valiokuntaneuvokset pitävätkin oikeudellisten asiantuntijoiden mediaesiintymisiä välillä ongelmallisina. Ulostuloista on käyty keskustelua valiokunnan sisällä, ja niitä on artikkelin mukaan myös yritetty hillitä.

Esiintyminen somessa voi heikentää uskottavuutta

Tutkijoiden mukaan keskustelu pelisäännöistä ei ole ollut ainoa reaktio asiantuntijoiden mediaesiintymisiin. Turkimushaastatteluiden mukaan “valiokunta valikoi kuultaviksi asiantuntijoita, jotka eivät hakeudu mediajulkisuuteen, vaan ymmärtävät toimia pidättyväisesti. Jos valiokunta kokee asiantuntijan olevan liian aktiivinen mediassa, tämä voi tipahtaa asiantuntijoiden ulkokehälle.”

Yksi valiokuntaneuvos arvioi, että asiantuntijan uskottavuus voi heiketä valiokunnan jäsenten silmissä, jos tämä ottaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kärkeviä ennakkokantoja valiokunnan käsittelyyn mahdollisesti päätyviin asioihin.

Artikkelissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että osa oikeusoppineista on alkanut esiintyä ja kirjoittaa näkemyksiään perustuslain tulkinnasta aktiivisesti verkkomediassa. Tämä on uudenlaista kulttuuria.

Esiin nostetaan tapaus, jossa vuonna 2019 oikeustieteilijöiden Twitterissä esittämät kommentit eduskunnan käsittelemien tiedustelulakien perustuslaillisista ongelmista keskeyttivät lakien käsittelyn hetkeksi.

Eräs perustuslakivaliokunnan jäsen mainitsee myös perustuslakiasiantuntijoiden Perustuslakiblogin. “Siellä ne reflektoi valiokunnan päätöksiä, mietintöjä ja lausuntoja kriittisesti arvioivat, ja se on sellainen elementti, jota ennen vanhaan ei varmastikaan ollut olemassa”, haastateltu sanoo tutkijoille.

Eräs valiokunnan jäsen taasen arvioi, että sosiaalisessa mediassa ja Perustuslakiblogissa aktiivisin ei ole valiokunnan eniten kuulema ”vakioporukka”, vaan ”seuraavassa portaat olevat”, jotka eivät pääse ”riittävän usein omasta mielestään meidän kuultavaksi”.

Kyseessä voi olla kulttuurimurros

Yksi tutkimuksen tekijöistä, viestinnän tutkija Timo Harjuniemi arvioi Demokraatille, että perustuslakivaliokunnan julkisuuskulttuuri on jonkin verran tiukempaa kuin muiden eduskunnan valiokuntien.

Hänellä ei ole tietoa, kuinka laajasti asiantuntijoita jätetään käyttämättä, jos nämä ovat aktiivisia kommentoimaan valiokunnan käsittelyssä olevia asioita julkisesti.

– Se tuli selvästi esiin, että julkisuudessa toimiminen saatetaan nähdä asiaksi, joka estää tai hankaloittaa asiantuntijan käyttöä tulevaisuudessa. Edustajilla saattaa nousta karvat pystyyn, että onko tämä tyyppi objektiivinen tai neutraali, jos hän on ottanut julkisuudessa tiukan kannan, Harjuniemi kuvaa.

Harjuniemi pitää hyvänä kysymyksenä sitä, vaikuttaako koettu poliittisuus asiantuntijan valintaan. Tähän hän ei osaa ottaa kantaa.

– Mutta varmaan rajanvetoa perinteisen pidättyväisen asiantuntijaroolin ja julkisen kommentoijan roolin välillä tehdään, hän jatkaa.

Harjuniemi itse sanoo ymmärtävänsä niitäkin asiantuntijoita, jotka haluavat kommentoida asioita aktiivisemmin kuin perinteisesti on tehty.

– Ehkä on kyse myös vähän kulttuurimurroksesta. Se, mitä uudet viestintävälineet mahdollistavat, voi olla valiokunnan perinteisten käytäntöjen ja sen oikeuskulttuurin vastaista. Varmaan tällaisestakin jännitteestä on kyse.

Harjuniemen mukaan tutkimus ei tarkastellut sitä, miten päätös tai toiminta jonkin asiantuntijan käytön rajoittamisesta valiokunnassa syntyy.

Ehkä pari tapausta

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 2011-2015 toiminut ja nykyinen varajäsen, SDP:n kansanedustaja Johannes Koskinen arvioi, että viime vuosina on ollut pari tapausta, joiden käyttöä valiokunnan asiantuntijana on hiukan vähennetty.

– Jos on ollut hyvin yksipuolisia näkemyksiä ja voimakkaan propagandistista ulostuloa.

Suoranaisesta poliittisuudesta ei välttämättä ole kyse.

– Ainakin voimakasta, sanoisinko valtiosääntöpolitiikkaa, Koskinen muotoilee.

Mistään isosta ilmiöstä asiantuntijoiden käytön rajaamisessa julkisen esiintymisen perusteella ei siis ole kyse, mikä ilmenee myös tutkimuksesta.

Koskisen mukaan ehkä suurin ongelma valiokunnan työtä ajatellen on, että valtiosääntöasiantuntijoiden joukot ovat melko harvat ja kiireiset.

– Koetetaan tietysti jatkuvasti hakea uusia asiantuntijoita, joilla olisi sekä jonkin sektorin asiantuntemusta että valtiosääntö- ja perusoikeusasiantuntemusta. Jonkin verran on sitä kautta saatu lavennettua pohjaa, mutta ihan perus-valtiosääntöasiantuntijoita saisi olla enemmän.

Korkeimpien oikeuksien piirissä Koskinen näkee asenteellista ongelmaa. Siellä saatetaan ajatella, että tuomioistuinlaitosten riippumattomuus estää asiantuntijuuden lainvalmistelussa.

– Minun mielestäni voisivat olla paremmin käytettävissä, Koskinen kannustaa.

Hän kokee, että tällä kaudella vuodot eivät ole häirinneet perustuslakivaliokunnan työtä.

Koskinen pitää tärkeänä, että valiokunnan jäsenet koulutetaan ja perehdytetään siihen, miten asioihin otetaan kantaa.

– Siellä on aika paljon ollut, vähän ehkä liiankin paljon uusiutumista vaalikausien välillä, hän sanoo.

Uusi kierros perustuslakivaliokunnassa

Perustuslakiblogin päätoimittaja, valtiosääntöasiantuntija Pauli Rautiainen kertoo lukeneensa Media & viestintä -lehden tutkimusartikkelin. Rautiainen tunnetaan aktiivisena keskustelijina ja perustuslakivaliokunnan asiakirjojen kriittisenä kommentoijana myös somessa.

Hän ei usko artikkelin väitettä, että mediajulkisuus vaikuttaisi perustuslakivaliokunnan päätöksiin käyttää asiantuntijoita.

Rautiainen on itsekin valiokunnan asiantuntija ja hän kertoo olleensa myös yksi tutkimukseen haastatelluista.

Rautiainen huomauttaa, että haastatteluita tehtiin aikana, jolloin tiedustelulaeista keskusteltiin paljon julkisuudessa. Hän sanoo, että perustuslakiasiantuntijoista esimerkiksi Tuomas Ojanen ja Juha Lavapuro kirjoittivat aktiivisesti Twitterissä, mutta olivat myös valiokunnan käytetyimmät asiantuntijat.

Rautiainen kertaa, miten asiantuntijoiden julkaisut vaikuttivat lopulta jopa siten, että eduskunnan silloinen puhemies Paula Risikko (kok.) keskeytti harvinaisesti lakien etenemisen, kun oli syntynyt epäily, ettei perustuslakivaliokunnan tahtoa ole noudatettu.

– Asia vietiin perustuslakivaliokuntaan uudelle kierrokselle, jossa valiokunta totesi tviittien ja kirjoitusten huomioiden olleen aiheellisia ja että mietintövaliokunta oli irtautunut perustustuslakivaliokunnan lausunnoista.

Valtiosääntöasiantuntijat myös tapasivat Risikon. Rautiaisen mukaan tapaamisessa välittyi asiantuntijoiden arvostus Risikon toimintaa kohtaan tilanteessa.

Aito kysymys

Rautiainen ei kiistä sitä, etteivätkö “yksittäiset kansanedustajat” olisi voineet tutkimuksessa puhua asiantuntijoiden käytön rajoittamisesta niin kuin ovat puhuneet. Hän kuitenkin pitää tutkijoiden artikkelia huonosti kontekstoituna.

– Tästä samasta haastatteluaineistosta on julkaista useita muitakin tutkimuksia, joita kaikkia leimaa kontekstoinnin puute.

Rautiainen sanoo, että hän ei ole huomannut itsensä saati muiden Perustuslakiblogiin kirjoittaneiden asiantuntijoiden kohdalla rajoituksia kutsuissa perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiksi. Sen sijaan silloin, kun Rautiainen toimi jonkin aikaa SDP:tä lähellä olevassa ajatushautomossa, valiokunta käytti häntä vähemmän. Tämä ei kuitenkaan liittynyt Rautiaisen julkiseen aktiivisuuteen.

Rautiaisen mukaan Perustuslakiblogi on tuontitavaraa. Hän nostaa sebn esikuvina esiin arvovaltaiset saksalaisen Verfassungs-blogin sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita kommentoivat Strassbourg Observers -blogin.

Rautiainen hämmästelee artikkelin lähtökohtia myös siksi, että jo pitkään eurooppalainen ilmiö on ollut tuoda perustuslakia koskevia keskustelunaiheita julkisuuteen.

– Aito kysymys on, että onko Suomi sellainen maa, jossa pitää voida käydä samalla tavalla julkista perustuslakikeskustelua kuin esimerkiksi Saksassa. Me, jotka olemme olleet aktiivisesti keskustelua Suomeen tuomassa, olemme vastanneet, että kyllä Suomenkin pitäisi olla sellainen maa.

Rautiainen katsookin, että tutkijoiden artikkeli ikään kuin varjonyrkkeilee maamme kansallisen perustuslakivaliokunnan vanhan tradition kanssa.

– Se on minusta jokseenkin yllättävä kulma. Ehkä tekstissä pyritään hyvin vahvasti ylläpitämään meidän vanhaa pidättyväistä kulttuuria, jota itse ainakin vierastan. Toinen asia, jota itse vierastan, on ajatus, että ikään kuin olisi olennaista olla perustuslakivaliokunnan asiantuntijana. Itse katson, että olennaista on se, että Suomessa käydään mahdollisimman hyvää keskustelua.

Perustuslakiblogin päätoimittajana Rautiainen sanoo kokevansa, että blogin kirjoittajat ovat tuoneet 2000-luvun mediamaisemaan saman, jota edeltävät sukupolvet harjoittivat aikansa pikamedioissa kuten pokkaripamfleteissa. Hän nostaa positiivisena esimerkkinä esiin Antero Jyrängin ja Heikki Karapuun kirjoitukset Tammen vuosikymmenten takaisessa Huutomerkki-pamfletissa.

Rautiaisen mukaan silloinkin, kun perustuslakivaliokunta oli pitkään ja tiukasti porvaripuolueiden läänitys, valtiosääntöoikeuden uudistamista hedelmöitti paljolti pamflettityyppinen kirjoittelu.

– Itse jotenkin en allekirjoita ajatusta, että meillä olisi ollut jonkinnäköinen suomalainen valtiosääntö-umpio.