Työmarkkinat
3.5.2024 06:54 ・ Päivitetty: 3.5.2024 06:54
Pessimismi lisääntynyt palvelualoilla: Aiempaa harvempi uskoo löytävänsä uuden työpaikan, jos työttömyys iskee
Kasvava osuus Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsenistä ei usko löytävänsä lainkaan uutta työpaikkaa, jos he jäisivät nyt työttömiksi.
Suomen heikentynyt työllisyystilanne näkyy liiton tuoreimman suhdannebarometrin vastauksissa.
Kiinteistöpalvelu- ja vartiointialan työntekijöistä huomattava osuus on pessimistinen uuden työn löytymisestä. Kiinteistöpalvelualalla näiden vastaajien osuus on kasvanut edellisen kyselyn 17,2 prosentista 21,3 prosenttiin, ja vartiointialalla uutta työpaikkaa ei usko löytävänsä 21,5 prosenttia vastaajista, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli vain 15 prosenttia.
Poikkeuksena toimii kaupan ala, jolla niiden vastaajien osuus, jotka eivät usko löytävänsä enää uutta työpaikkaa, on pienentynyt edellisestä kyselystä.
– Toisaalta myös kaupan alalla aiempaa harvempi vastaaja uskoo löytävänsä töitä tarvittaessa jo kolmen kuukauden sisällä, PAMin pääekonomisti Olli Toivanen toteaa tiedotteessa.
KAIKISTA suhdannebarometriin vastanneista 29,7 prosenttia kertoi työnantajansa myynnin kasvaneen ja 29,9 prosenttia kertoi sen heikentyneen vuodentakaiseen verrattuna. Edellisen kerran näiden lukujen erotus eli saldoluku oli negatiivinen alkuvuonna 2021, kun palvelualoilla kärsittiin vielä koronaepidemian johdosta asetetuista rajoitustoimista.
– Palvelualat ovat kannatelleet taloutta viimeisen vuodet, kun teollisuus ja rakentaminen ovat vaipuneet taantumaan, Toivanen kertoo.
Ostovoiman heikentyminen on kuitenkin varjostanut kuluttajapalveluiden kehitystä jo pidemmän aikaa, hän huomauttaa. Kevään aikana voimaan astuneet sosiaaliturvan leikkaukset sekä arvonlisäveroon suunniteltu korotus heikentävät PAMin mukaan kulutusmahdollisuuksia myös jatkossa.
SELKEIN käänne heikompaan työnantajan myynnissä on nähty matkailu- ja ravintola-alalla, jolla työskentelevistä vastaajista 26,4 prosenttia kertoi myynnin kasvaneen ja 33,2 prosenttia kertoi sen vähentyneen. Vielä edellisessä kyselyssä vastaavat nämä osuudet olivat 37 ja 22,3 prosenttia.
Vaikka myynti on heikentynyt laajalti, matkailu- ja ravintola-alan vastaajista 14,8 kertoo työnantajan taloudellisen tilanteen parantuneen ja peräti 62,3 prosenttia kertoo sen säilyneen ennallaan kolmen kuukauden takaiseen verrattuna. Toivasen mukaan ala on ollut koronanjälkeiset vuodet jatkuvassa murroksessa.
– Ravintolat ovat viimeiset pari vuotta nostaneet hintoja kovaa vauhtia. Kustannusten kasvu on jo hiipunut, mutta samalla kysyntäkin on kääntynyt laskusuuntaan.
PAMin kysely toteutettiin 1.−14. huhtikuuta ja siihen vastasi 1 288 liiton jäsentä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.