Politiikka
21.11.2019 10:10 ・ Päivitetty: 21.11.2019 10:10
Peteliuksen anteeksipyyntö kuohuttaa nyt myös eduskunnassa, myös suosikkilaulaja reagoi – ”Katsotko meidät romanit vähäarvoisemmiksi kuin saamelaiset?””
Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius esittää julkisen anteeksipyynnön kaikille saamelaisille.
anteeksipyyntö koskee Peteliuksen 1980- ja 1990-luvulla tekemiä tv-sarjoja, joissa saamelaisia on kuvattu syrjivällä ja vääristelevällä tavalla.
– Pyydän anteeksi sitä haitallista vaikutusta, joka sketseillä on ollut. Ymmärrän vastuuni kansanedustajana ja kulttuurin tekijänä, Petelius sanoo.
Peteliuksen mukaan sketsit ovat oman aikansa tuotteita, eikä hän tänä päivänä allekirjoita niitä. Tiedotteen mukaan sketseillä pyrittiin aikanaan ”parodioimaan valtaväestön ennakkoluuloja, mutta tässä ajassa Petelius ymmärtää, kuinka syrjiviä ne ovat”.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kiittää Peteliuksen rohkeutta pyytää anteeksi vanhoja sketsejään saamelaisilta, mutta ihmettelee, milloin Petelius pyytää anteeksi romaneilta, kehitysvammaisilta, homoilta ja transihmisiltä.
”Kaikkia näitä Petelius on jollain tasolla käsitellyt sketseissään ja lauluissaan sekä varmasti tullut myös loukanneeksi.”
Laulaja Rainer Friman onkin kriittinen Peteliukselle. Friman kirjoittaa Twitterissä.
Lisää aiheesta
”Katsotko arvoisa kansanedustaja Petelius meidät romanit vähäarvoisemmiksi kuin saamelaiset, koska et pyydä meiltä anteeksi?”
Kärnä arvostelee tarkemmin sitä, että oman aikansa huumorin anteeksipyytely johtaa vain loputtomaan kierteeseen.
”Yhteiskunta on kehittymässä suuntaan, jossa mieli pahoitetaan kaikesta.”
Samoilla linjoilla on Peteliuksen sketsikumppani Aake Kalliala, joka ei ymmärrä Peteliuksen anteekspyyntöä.
– Minusta tuo kuulostaa ihan älyttömälle, mutta ehkä hänen asemansa kansanedustajana… pitää nyt nuoleskella, ehkä se on semmoista, Kalliala kommentoi Ilta-Sanomille.
Petelius toivoo, ettei ongelmallisia sketsejä enää tietoisesti esitettäisi. Petelius ja Kalliala tekivät sketsihuumoria saamelaisista Hymyhuulet-, Pulttibois- ja Manitbois-sketsisarjoissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.