Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Petri Sarvamaan mitta täyttyi: “Raportit ovat järkyttäviä”

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa pitää EU:n ulkosuhdehallintoa koskevaa sensuuritapausta huolestuttavana. Tiedotusvälineiden raporttien mukaan EU lievensi COVID-19-disinformaatiota EU:ssa koskevaa raporttiaan Kiinan painostuksesta. Julkaistussa versiossa ei enää mainittu Kiinan disinformaatiokampanjoita.

Demokraatti

Demokraatti

”Raportit, joiden mukaan Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) toimi Kiinan painostuksen alaisena ja muutti havaintojaan Kiinan koronavirusta koskevasta disinformaatiokampanjasta, ovat järkyttäviä. Korkean edustajan Josep Borrellin tulisi selittää yksityiskohtaisesti ja viipymättä, mitä on konkreettisesti tapahtunut. Paljon on vielä savuverhon peitossa”, Sarvamaa sanoo.

Kiina pyrkii Sarvamaan mukaan hyödyntämään koronaviruksesta aiheutuvaa kaaosta EU:n yhtenäisyyden heikentämisessä. Vastaavat disinformaatiokampanjat tulevat yleistymään jatkossa.

”Suuri disinformaatiotaistelu on jatkunut jo vuosia, ja se on voimistunut COVID-19-pandemian aikana. Tämä on näkynyt koronakriisin aikana Venäjän ja Kiinan suurissa eleissä. Juuri nyt Euroopan yhtenäisyys on ratkaisevan tärkeää EU:n tulevan olemassaolon kannalta. Sekä Venäjä että Kiina omaavat hyvin kehittyneet propagandastrategiat koko EU:n, yksittäisten jäsenvaltioiden ja Naton kaltaisten kansainvälisten järjestöjen heikentämiseksi”, Sarvamaa sanoo tiedotteessa.

Sarvamaan mukaan EU:n on toimittava nykyistä vahvemmin disinformaatiota vastaan. Tämä tulisi huomioida myös ulkosuhdehallinnon rahoituksessa.

”Olemme hyvin tietoisia näistä disinformaatiokampanjoista, ja EPP-ryhmä on toistuvasti kehottanut EU:n ulkosuhdehallintoa valmistautumaan niihin paremmin. EUH:n tehtävänä on antaa EU:n kansalaisille kattavaa ja puolueetonta tietoa ja puolustaa Eurooppaa disinformaatiota vastaan. Siksi ei ole mitenkään hyväksyttävää, että ulkosuhdehallinto joutuu itse ulkomaisen propagandan uhriksi ja on jopa valmis sensuroimaan omia julkaisujaan”, Sarvamaa tuhahtaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE