Urheilukolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Piiri pieni pyörii eli kuinka Suomen urheilua johdetaan vallanhaluisesti poliittisen oikeiston taluttamana

Mari Laukkanen teki temput kahdella peräkkäisellä mc-voitollaan. Riemukkaat onnittelut. Sydän sykähtelee pamppaillen, kun Iivo Niskanen, Matti Heikkinen ja Krista Pärmäkoski ovat kipinöineet Suomen huippu-urheilutaivaalle tähtiloistetta. Pitkästä aikaa on yksilöitä, jotka kilvoittelevat menestyksellä maailmanvalioiden joukossa.

Holmenkollenillakin norskien juhlia häiritsivät pahoin suomalaiset. Kuten Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen. Näin hiihdossa. Samalla on kysyttävä kuitenkin yleisemmin, miksi emme tuota enemmän loistetta kv-areenoille.

Vastauskin löytyy. Suomen urheilua johdetaan vallanhaluisesti poliittisen oikeiston taluttamana. Kansakuntamme kaikki voimavarat eivät tule käytetyiksi. Esimerkiksi sellaiset näyttöjä olympia- ja MM-tasolla antaneet Antti Kalliomäki, Arto Bryggare, Valentin Kononen ja Jani Sievinen eivät kelpaa johtotehtäviin olympiatasolla koska eivät liputa kokoomusta.

Aikaisemmin olen jo usein maininnut, ettei työläisolympiavoittaja Väinö Leskinenkään kelvannut OK-ympyröihin, koska oli demaripoiliitikko. Vähemmän urheiluansioitunut kokoomuspoliitikko Kaj Hagelberg kyllä ylitti riman tähän tehtävään. Ei myöskään hyväksytä tunnustusta saanutta urheilujohtaja Sirpa Paateroa.

Lisää esimerkkejä. Kokoomuksen O-P.Karjalainen ja Sari Multala on valittu kokooumuksen Kalervo Kummolan vaikutusvallalla OK:n urheilijajäseniksi, vaikka tarjolla on pätevämpiäkin. Edelleen Kuopion entinen kokoomusvaltuutettu Mika Kojonkoski ohjaa pääministerin suuruisella kk-palkalla taitamattomasti OK:n huippu-urheilua. Näyttöä saatiin Riossa.

Summa summarum. Suomen urheilun johdossa vallitsee ja hallitsee puoluepolitiikka edellä ammattitaidon ja pätevyyden. Lisäesimekkinä kauppaneuvos Jorma Soiron valinta Uimaliiton johtoon aikanaan 1970-luvun alussa. Hänen hotellinsa sai uintiväeltä lisäkäyttöä, mutta uinti kahlasi edelleen lasten altaassa.

Slalomiakaan hän ei pitänyt urheiluna. Koska hissi vei ylös ja painovoima pudotti alas.

Maassamme oli 1930-luvulla Suomen armeijan rinnalla aseellinen järjestö Suojeluskunta. Sitä johti oikeisto. Yksi heistä oikeistolaisista oli Mäntsälän kapinan Pihkalakaartin johtajan veli Lauri ”Tahko” Pihkala. Hänen ajatusmaailmaansa hallitsi suomalaisen miehen fyysisen ja sotilaallisen kunnon kohottaminen ja ylläpito. Naisten urheilemista hän vihasi. Heidän paikkansa oli Tahkon lausuman mukaan keittiö.

Slalomiakaan hän ei pitänyt urheiluna. Koska hissi vei ylös ja painovoima pudotti alas. Eihän se mitään urheilua ollut Tahkon kuvioissa. Palanderin Kalle ja moni muu on kyllä toista mieltä.

Tahkon yksi kuningasjatus oli rakentaa pesäpallosta laji, jossa harjoiteltiin sotaa varten. Pesien välit luotiin kranaatinheittämän pituisiksi. Pelaajat kuolivat ja haavoittuivat. Tai heidät tapettiin tai poltettiin.

Pesäpallosta muodostui sinällään kiinnostava ja suosittu kansallislaji. Mutta samalla lajin kansainvälinen esikuva baseball jäi unohduksen suohon. Siinä kärsi ja kärsii edelleenkin Suomen urheilun kansainväisyys.

Tahkolle on kyllä annettava täysi tunnustus, sillä hänen ansiotaan on pitkälti koko kansan liikunta.

Tilannekuva vaihtelee tässä ja nyt, kaiken aikaa.

Yhteislähtö vaiko väliaikalähtö hiihdossa. Kuuma peruna. Yksi tykkää tyttärestä, toinen äidistä. Sama vertaus sopii tähänkin.

Väliaikalähdössä ajantasaisella tilannenäytöllä on vaativa osansa. Sitä ei saada kuitenkaan paikan päällä olevan katselijan tietoon tässä ja nyt hetkellä. Television osaavat selostajat kyllä taitavat tuoda esille kihelmöivää jännitystä ajan hermolle. Voittajan odotus tuo oman jännityksensä loppuun asti.

Yhteislähtö on puolestaan trilleriä katsojan silmissä ja herpaantumatonta odotusta. Tilannekuva vaihtelee tässä ja nyt, kaiken aikaa. Kuka maalilinjan ylittää ensimmäisenä hän on myös voittaja ilman väliaikaodotuksia.

Yleisurheilupuolella on täysin mahdoton ajatus juoksujen väliaikalähdöt.

Jotkin lajit ovat sydäntäni lähempänä.

On mukava seurata lajiniilojen fanaattisuutta, Kasvion uintisuvun grand old man Taisto purki aikanaan mieltään, kun television urheiluruutu ei noteerannut kaikkia kyläaltaan tuloksia.

Nykyään kuuntelen hymyhuulin yhden entisen yksilöurheiluun rakastuneen johtajan mielenilmaisuja siitä, että jääkiekko ja muut joukkuelajit hallitsevat yli äyräiden mediatilaamme. Minä kyllä rakastan yli rajojen kaikkea urheilua ja liikuntaa. Vaikka tietenkin jotkin lajit ovat sydäntäni lähempänä.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Olympialaiset tuo hauskoja muistoja mieleen: ”Ihan hyviä ketsupilla” – vastasi Toni Nieminen ranskalaistoimittajan kysymykseen

Citius, altius, fortius. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialaiset on elämää suurempi näytelmä. Se ylittää rajoja. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Suosii suomalaisia. Vaikkakin elämme voittoja ikävöiden. Sentit ja sekunnit ovat vain osa olympiahenkeä. Mitkä spektaakkelit ovatkaan kisojen avajaiset ja päättäjäiset. Urheilu yhdistää ja pyrkii tarjoamaan sovinnon kättä toinen toisillemme

Urheilu on politiikkaa. Kuten nyt Korean niemimaalla. Kahtia jaettu kansa löi kättä toisilleen urheilun avulla. Suurenmoista. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet.

Eipä silti, urheilu on monille totista vääntöä, kansallisuuskysymys pulpahtaa usein pinnalle ja yksilöillä kiehahtaa joskus totiseksi torvensoitoksi. Mutta sehän on vain elämää, ymmärrettävää menoa.

Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin.

Korean kisoja on vielä jäljellä tämä viikko. Puolitoista viikkoa on jo eletty. Suomella on kolme pronssia. Krista Pärmäkoski on tuonut niistä kaksi ja Enni Rukajärvi yhden. Siis naisemme. Upeaa. Muilla ei suksi ole sujunut toivotusti.

Pohjolan kaksi naapuriamme Ruotsi ja Norja ovat sensijaan olleet mahtimaita. Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin. Syitä etsitään, tehdään jotain tai ei osata tehdä tuloksellisia ratkaisuja. Nykypäättäjät eivät ymmärrä vetäytyä ja tunnustaa osaamattomuuttaan.

Korean talvikisojen mitaliemme määrän kartuttamistoive elää, mutta mitä huominen tuokaan tullessaan? Mika Poutala (tänään 500 metrillä neljänneksi jäänyt) on sprintterinä maailman huipputasolla. Krista Pärmäkoskella on jäljellä yksi lempilajeistaan. Iivo Niskanen on arvoitus viidelläkympillä, mutta molemmilla lätkäporukoillamme on yhä saumansa mitalitasolle. Myöskään yhdistetyn Eero Hirvosta eikä Ilkka Herolaa sovi unohtaa.

Yleisradio on kuunnellut kansan ääntä ja satsannut kisojen katsottavuuteen mallikkaasti. Tarjontaa tulee monilta kanavilta niin tässä ja nyt kuin arkistojen aarteita penkoenkin. YLE ansaitsee suuret kiitokset asiantuntemuksella tekemästään tarjonnastaan.

Hauskaa oli myös kuulla, mitä kaksinkertainen 16-vuotias mäen kultamitalisti Toni Nieminen vastasi 1992 ranskalaistoimittajan kysymykseen, mitä hän pitää ranskalaisista (tarkoitti ihmisiä):

– Ihan hyviä ketsupilla.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa.

Täällä Suomessa Helsingin IFK on esimerkin näyttäjä, miten ymmärretään seuran mahdollisuudet ja halu toimia yhteiskunnan toimintojen rakentajana laajemminkin. Seura on aloitteellinen monipuolisten rakennusten aikaansaamisessa. Myös sen järjestämissä urheilukilpailuissa muistetaan sotiemme veteraaneja, vammaisia ja oman seuran menneitä urheilusankareita.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa avarassa mielessä.

Tämä tie on hyvä esimerkki siitä, miten itse urheilulajia markkinoidaan. Lätkä on myös oivaltanut sirpaloida ottelunsa televisioon lähes jokaiselle päivälle, joten se on aina katsottavissa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Tuoko varhaiskasvatus apua lukutaidottomuuteen?

Hallitus on antamassa esitystä varhaiskasvatuksen laadun nostamiseksi. Ajatus on kannatettava.

Laatua nostetaan kiristämällä lastentarhanopettajien pätevyysvaatimuksia. Tulevaisuudessa opettajaksi kelpaa vain kasvatustieteiden kandidaatti. Tällä hetkellä lastentarhanopettajilla voi olla myös sosionomin tutkinto.

Tarkoitus on, että vuonna 2030 henkilökunnasta 2/3 on suorittanut korkeakoulututkinnon ja 1/3 ammatillisen lastenhoitajan tutkinnon. Tällä hetkellä yliopistokoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista on pulaa. Ala on huonosti palkattu, maisterit hakeutuvat muualle. Toivoa sopii, että varhaiskasvatukseen suunnattu sosionomitutkinto on tulevaisuudessa yhtä suosittu kuin nyt, vaikka nimike ei enää olekaan lastentarhanopettaja. Jollei näin ole, olemme hyvistä suunnitelmista huolimatta pulassa. Päiväkodeissa pelätään, että uutta yliopistokoulutettua maisterisväkeä ei ennätetä saada eläkkeelle lähtevien nykyisten lastentarhanopettajien tilalle.

Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen rinnastaa varhaiskasvatuksen uudistuksen aikanaan tehtyyn koulutusjärjestelmän uudistukseen, jossa opettajaseminaarit vaihdettiin yliopistoihin. Muutos oli aikoinaan hyvä, mutta taso horjuu nyt. Toivoa sopii, että varhaiskasvatuksen uudistus parantaisi lasten mahdollisuuksia peruskoulussa ja vähentäisi tulevaisuudessa koulupudokkuutta.

Vuosituhannen alussa 0,29 prosenttia oppilaista ei saanut lainkaan peruskoulun päästötodistusta. Nyt luku on noussut 0,54 prosenttiin. Lisäksi liian monen peruskoulunsa päättävän luku- ja kirjoitustaito on alle arvostelun. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut, että joka kahdeksas peruskoulun loppuvaiheessa oleva poika ei osaa lukea niin hyvin, että menestyisi jatko-opinnoissa tai työelämässä.

Pelkään pahoin, että meneillään oleva ammatillisen koulutuksen reformi ei heidän tilannettaan paranna. Reformissa vähennetään lähiopetusta kouluissa ja siirretään opetusvastuuta työpaikoille. Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Varhaiskasvatuksen laadun nostaminen helpottaa varmasti heikoimpien tietä tulevaisuudessa, mutta tulokset näkyvät vasta 20 vuoden kuluttua. Tämäkin sillä varauksella, että varhaiskasvatuksen eriasteisiin koulutuksiin saadaan nopeasti tarpeeksi opiskelijoita.

On hyvä muistaa, että tulevaisuus on nyt, ei 20 vuoden päästä.

Jutun kirjoittaja on korjattu klo 13:46.

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

SDP on yhteiskuntaa ja työelämää uudistava arvopuolue, kirjoittaa Lauri Ihalainen

Olen iloinen siitä, että SDP:ssä käydään moniarvoista keskustelua puolueen visiosta, strategiasta ja näiden pohjalta poliittisista arkitavoitteista seuraavalle vaalikaudelle. Puoluetoimiston väki on rakentanut innostavia jalustoja tälle keskustelulle.

Lähtökohtana on, että olemme tulevaisuuteen suuntaava liike, joka on ratkaisuhakuinen, yhteiskuntaa uudistava ja yhteistyökykyinen arvopuolue. SDP:n tulee olla kansanliike, joka tarjoaa ihmiselle väylän osallisuuteen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa ja omassa elinpiirissään.

Voidakseen uudistaa yhteiskuntaa puolueen pitää uudistua. Puolueen tehtävänä on tukea ihmisten aitoja valintoja ja luoda positiivista turvaa muutosten keskellä yhteiskunnallisilla ja työelämäuudistuksilla.

Nyt ei pidä kadottaa aloitteellisuutta.

SDP:n tulee jatkossakin olla tasa-arvoa tavoitteleva puolue. Ydinasia on, että Suomi on tasa-arvoisia mahdollisuuksia tarjoava sivistys- ja osaamisyhteiskunta. Puolueen pitää antaa ääni hiljaisille ja heikoimmille. SDP:n tehtävänä on vahvistaa luottamus- ja sopimusyhteiskunnan toimivuutta ja varmistaa, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa hilata markkinayhteiskunnaksi.

Tehtävämme on olla aloitteellinen rakentaja. Tässä ajassa tarvitaan hyvinvointiyhteiskunta 2.0, jossa tarkennetaan hyvinvointiyhteiskunnan tehtävät ja rakennetaan kumppanuusraamit julkisen ja yksityisen sektorin välille. SDP:n historiallinen tehtävä on olla tämän uudistuksen kärjessä ja varmistaa, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa rapauteta pala kerrallaan.

Meidän on löydettävä keinot palkansaajien pärjäämiseen työn murroksen ja teknologisen kehityksen, digitalisaation sekä tekoälyn maailmassa. Näiden ratkaisujen hakeminen on syvällä puolueen identiteetissä. Nyt ei pidä kadottaa aloitteellisuutta, palkansaajat tarvitsevat tukea työelämätavoitteisiin, joissa muutosvalmius ja muutosturva ovat tasapainossa. Meidän arvopohjassamme työ on enemmän kuin vain keino tulla taloudellisesti toimeen.

Työelämän murrosta on tutkittu ja ennustettu laajasti. Johtopäätökset ovat olleet ristiriitaisia mm. työn polarisaatioon ja työn riittävyyteen liittyen. Yksi yhdistävä tekijä – punainen lanka – on kuitenkin elinikäinen oppiminen. Työn ja oppimisen ”liitto” ja kaikkien osaamisen päivittäminen on keskeisin keino, jolla ihminen toisaalta löytää tiensä ja toisaalta pysyy mukana työmarkkinoilla.

SDP:llä on ay-liikkeen kanssa yhteystyössä kaikki edellytykset toimia aloitteellisena ja ratkaisuja edistävänä liikkeenä työelämän uudistamisessa.

Teknologinen kehitys sekä hävittää että luo samanaikaisesti uutta työtä. Uudet työpaikat edellyttävät erilaista kykyä, tietoa ja taitoja, myös sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja. Parempi koulutustaso nostaa työllisyysastetta, pidentää työuria ja lisää joustavuutta. Yksittäisen työpaikan turvaamisen painopiste siirtyy työntekijöiden työllisyyden turvaamiseen työstä ja ammatista toiseen.

Edelleen yli 60% palkansaajista työskentelee kokoaikastyöyhteisössä. Kuitenkin työn tekemisen muodot lisääntyvät ja työntekijät voivat lyhyellä aikavälillä liikkua kokoaikaisen, pätkätyön, itsensä työllistämisen, koulutuksen ja työttömyyden välillä. Olennaista on tehdä muutos työn tekemisen muodosta toiseen turvaamiseksi. Siinä keinoina ovat koulutus ja kattava työttömyysturva sekä työntekijöiden ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden tukeminen.

SDP:llä on ay-liikkeen kanssa yhteystyössä kaikki edellytykset toimia aloitteellisena ja ratkaisuja edistävänä liikkeenä työelämän uudistamisessa. Tässäkin on tärkeää siirtyä puolustuksesta aloitteen tekijäksi.

SDP:n tulee nähdä työelämän uudistaminen niin, että pystymme hahmottamaan yhtä aikaa työelämän murroksellisuutta ja työvoimapolitiikalle asetettavia tavoitteita. Meidän on liitettävä koulutus keskeiseksi työelämän uudistuksen kohteeksi ja ymmärrettävä, että työn tulee joustaa myös perhe-elämän tarpeille.

SDP:n tulee antaa työelämän murroksessa ihmiselle tukea, toivoa ja ratkaisuvaihtoehtoja sekä kanava vaikuttaa. SDP voi järjestää Kättä Päälle -hankkeen kokemusten pohjalta kaikille avoimia työn tulevaisuutta käsitteleviä työpajoja. SDP voisi tarjota kansalaisyhteiskunnalle äänen ja keskustelufoorumin sekä ottaa ihmiset mukaan löytämään tulevaisuuden työelämän kehittämistavoitteita.

Työnantajille hyvä muistisääntö on, että voit ostaa ihmisiltä aikaa, läsnäoloa ja ammattitaitoa, mutta et voi ostaa motivaatiota, iloisuutta, innostusta, luovuutta, kehityshalua ja sitoutumista. Ne sinun pitää ansaita.

Liian moni kokee arvottomuuden, tarpeettomuuden ja turvattomuuden tunnetta. Kaikki tämä on vaikuttanut myös ihmisten suhtautumiseen puolueeseemme.

Työtä ja toimeentuloa ei pidä repiä irti toisistaan. Tarvitsemme kuitenkin työn, toimeentulon ja sosiaaliturvan toisiaan tukevaa yhteensovittamista. Keskustelu liittyy myös siihen, mitä johtopäätöksiä seuraa osittaisen perustulokokeilun jälkeen. SDP:llä on hyvät valmiudet tähän keskusteluun. Meidänkin pitää pohtia onko ns. negatiivisen tuloveron mallista jotakin itua tähän keskusteluun.

SDP:n arvostus ja kannatus on rakentunut työn liikkeen, turvallisuuden rakentamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjän kautta. Kaikki nämä kiinnittymiskohteet ovat murroksessa ja ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudestaan. Liian moni kokee arvottomuuden, tarpeettomuuden ja turvattomuuden tunnetta. Kaikki tämä on vaikuttanut myös ihmisten suhtautumiseen puolueeseemme.

Meidän tehtävämme on rakentaa ihmisille toivoa paremmasta ja pitää kaikki mukana. Meidän politiikkamme voima on sinnikkyys ajaa tasa-arvoisuutta ja rakentaa yhteisvastuuta yli sukupolvien. Hyvätkään ohjelmat eivät riitä, jos meiltä puuttuu liikkeenä poliittinen sielu myötäelää ja tavoittaa ihmiset myös tällä tunnetasolla.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustajaja.

Kolumni

Reijo Päivärinta

Mielipide: Presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilä! Pankaa yli-intoinen puolustusministeri kuriin

Tuula Haatainen toi vaalikisassaan jämäkästi esiin maamme poliittisen johdon asevientipolitiikan, josta vientilupien osalta vastaavat viime kädessä presidentti, pääministeri sekä ulko- ja puolustusministerit. Voin todeta, että Suomen laiton asevienti sotaa käyvin maihin on alkanut jo 1960-luvulta ja että silloin rikottiin yksiselitteisesti sekä Pariisin rauhansopimusta että Suomen YK:ssa tekemiä sitovia päätöksiä olla viemättä sotamateriaalia sotia käyviin maihin. Rauhansopimuksen rikkomisen osalta ei jää mitään jossiteltavaa.

Kansainvälisen oikeuden silloiset parhaimmat asiantuntijamme Erik Castren ja Allan Rosas arvioivat tutkimuksessani yksiselitteisesti, että Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta kaiken sota-aseviennin. Sopimushan sanoi, että ”Suomi älköön ylläpitäko sotamateriaalin tuotantokoneistoa yli sen, mikä on tarpeen omien puolustusvoimien ylläpitämiseen”.

Sopimuksista huolimatta veimme jatkuvasti esimerkiksi rynnäkkökivääreitä Lähi-idän sotaa käyville valtioille. Kun tein aikanani Tampereen yliopistossa aiheesta opinnäytettä, puolustusministeriö vaikeutti työtäni. Ministeriön virkamies ei edes suostunut kertomaan, mitkä tehtaat tuottavat Suomessa asemateriaalia, vaikka tieto oli laajasti julkista. Miten on tänä päivänä?

Nyt peli on vihellätävä Tuula Haataisen esittämällä tavalla poikki. Näin tekee myös Norja. On ikuinen häpeä maallemme, että panssarimme ovat tänään mukana tuhoamassa Saudi-Arabian toimesta Jemenin siviilejä, sairaaloita ja kouluja.

Presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilä! Pankaa yli-intoinen puolustusministeri kuriin ja palauttakaa vihdoinkin luottamus maamme asevientipolitiikkaan. Millä oikeudella ja moraalilla Suomen puolustusministeriö puoltaa vientilupia kuolemankaupalle Lähi-idän siviilejä tappamaan?

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Heikki Puolamaa

Mielipide: Oma työurani on kestänyt 50 vuotta – tällaiset kepitykset heikko-osaisia kohtaan on estettävä heti

Esitän, että ei leikata kenenkään työttömyyskorvauksia. Niille työnhakijoille, jotka pystyvät täyttämään mallin vaatimukset, maksetaan tuo 4,65 %. Työn hakukin aiheuttaa kuluja, kuten esimerkiksi erinäiset järjestelyt ja matkat.

Maanantaina 22.1. A-studiossa työministeri Jari Lindström totesi, että työttömiä ei pakoteta vaan patistetaan aktiivisuuteen.

TV1:n Perjantai-illassakin oli työttömien kohtaloita, rankkaa. Siis nyt tukea työttömille!

Kun päivärahoja leikataan, aiheuttaa se paineita ja kustannuksia TE-toimistoille ja Kelalle. Asumis-, toimeentulo- ja työmarkkinatukihakemukset ruuhkauttavat byrokratiaamme. Nämä aiheuttavat kohtuuttomia lisäkustannuksia viranomaiskäsittelyissä.

Luontevasti kannustamalla ja aktivoimalla työttömiä työpaikat ja työntekijät kohtaavat. Tällöin yhteiskunnan kustannukset jakaantuvat oikeudenmukaisesti ja kunnioittaen tasa-arvoa. Tämä on inhimillistä säästöä myös tukikuluissa.

Suunnitelmissa oleva Aktiivimalli II, jossa työttömän pitää osoittaa aktiivisuutta 12 viikon aikana viikoittain – ja jos ei osoita, seuraa 60 päivän karenssi. Tällaiset kepitykset heikko-osaisia kohtaan on estettävä heti. Onneksi oma työurani on kestänyt 50 vuotta, ei työttömyyttä eikä tarvetta asioida työvoimatoimistoissa. Olen ollut töissä eri puolilla Suomea yli kymmenellä paikkakunnalla. Ei mitään pakkoa, vaan kun on tarvittu tekijää, niin miehän menin.

Jutusta poistettu A-studiossa esiintyneen Tiinan lausunto virheellisen sitaatin vuoksi klo 18.23.