Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pilvi Torsti: “Olen onnellinen ja iloinen, jos nousen eduskuntaan”

Pilvi Torsti.

Helsingin Sosialidemokraattien piirikokous päätti eilen esittää kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestariksi kansanedustaja Nasima Razmyaria (sd.).

Helsingin kaupunginvaltuusto vahvistaa valinnat 7. kesäkuuta.

Tämän jälkeen Razmyarian voi pyytää eroa kansanedustajan tehtävistä. Edustajaksi hänen tilalleen nousisi tuolloin varakansanedustaja Pilvi Torsti (sd.).

Torsti on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa. SDP:n riveissä hän toimii kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut Helsingin SDP:n puheenjohtajana vuosina 2015–2016 sekä työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) erityisavustajana ja valtiosihteerinä opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Tälä hetkellä Torsti toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajana HEI Schoolsissa, joka on Helsingin yliopiston kanssa varhaiskasvatuksen kansainvälistämiseen tähtäävä yhtiö. Hän ei ole aikaisemmin toiminut kansanedustajana.

– Vuoden 2015 keväästä lähtien olen ollut siinä tilanteessa, että jos joku istuvista kansanedustajista joutuu luopumaan paikastaan, nousen eduskuntaan, Torsti toteaa Demokraatille puhelimitse.

– Mutta ennen kuin näin tapahtuu, en lähde asiaa sen enempää kommentoimaan.

Lisää aiheesta

Blogitekstissään Torsti myös onnittelee vuolaasti Razmyaria sekä muita piirikokouksessa vastuutehtäviin valittuja henkilöitä.

Torsti kuitenkin kirjoitti maanantaina julkaistussa blogitekstissään olevansa tietenkin onnellinen ja iloinen, mikäli nousu kansanedustajaksi tapahtuu.

– Jos näin käy, erityisen onnellinen olen satojen ihmisten puolesta, joiden kanssa on tehty töitä vuodesta 2009 ja tuhansien äänestäjien puolesta, jotka luottivat minuun 2011 ja 2015.

Hän kirjoittaa kuitenkin valmistautuvansa molempiin vaihtoehtoihin.

Blogitekstissään hän myös onnittelee vuolaasti Razmyaria sekä muita piirikokouksessa vastuutehtäviin valittuja henkilöitä.

Torstia povattiin aikaisemmin keväällä jo sosialidemokraattien apulaispormestariksi. Ehdokkuudesta hän kuitenkin kieltäytyi HEI Schoolssin kehitysvaiheeseen vedoten. Uusiin tehtviin pyrkiminen ei hänen mukaansa ollut mahdollista.

Kansanedustajuutta Torsti pitää kuitenkin luottamustehtävänä, johon hän on pyrkinyt ja johon hän sai tuhansien äänestäjien tuen vuonna 2015. Hän ei ole edes harkinnut, etteikö ottaisi tehtävää vastaan.

– Kyse on sekä luottamuksesta että perustavanlaatuisesta demokratia- ja vaalijärjestelmäasiasta.

– Lisäksi kyse on Suomen laista, jonka mukaan varaedustajasta tulee automaattisesti kansanedustaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE