Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pirkanmaan Demarinaiset huolissaan sote-uudistuksesta

Demarinaisten mielestä ihmisten ei pidä jäädä sellaisiin terveys- ja sosiaalipalveluloukkuihin ja jonoihin kuin kävi toimeentulotukipäätösten siirtyessä Kelan hoidettaviksi.

Pirkanmaan Demarinaiset toteavat piirikokouksessaan antamassaan julkilausumassa, että sosialidemokraatit menestyivät kokonaisuudessaan kuntavaaleissa Pirkanmaalla hyvin ja saavuttivat suurimman puolueen aseman.

– Merkittävää on, että Tampereen pormestariksi on tarjolla kokenut yhteiskunnallinen vaikuttaja, SAK:n emerituspuheenjohtaja Lauri Lyly.

Sosialidemokraattiset naiset menestyivät monissa kunnissa hyvin, ja valituksi valtuustoihin tuli sekä kokeneita että uusia ehdokkaita.

– Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Valtakunnallisesti toivottiin hiukan parempaa tulosta, mutta tärkeää oli menestyä myös maakunta- ja kuntatasolla, julkilausumassa todetaan.

Pirkanmaan Demarinaiset antavat tukensa pormestariehdokas Lauri Lylylle. Demarinaiset pitävät merkittävänä sitä, että Lyly on korostanut työllisyyden parantamista, minkä tulee näkyä sekä julkisin että yksityisin varoin tehtyinä panostuksina.

– Esimerkiksi väylä- ja kiinteistörakentaminen luovat työllisyyttä. Rakentamisen tulee perustua hyvään maankäytön ja kaavoituksen suunnitteluun sekä toteuttamiseen.

Kiire ei sovi sote-uudistukseen

Demarinaisten mielestä maakunta- ja sote-uudistuksesta on puhuttu paljon, mutta vieläkin uudistuksessa riittää huolenaiheita. Järjestön mielestä keskustelu muista uusien maakuntien tehtävistä on jäänyt jalkoihin ja näkymättömiin, kun esillä on ollut pääosin sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät asiat.

Sote-uudistuksen osalta sosialidemokraattiset naiset toteavat, että kiireellä ei pidä tuhota nykyistä palvelujärjestelmää, jos uutta ei saada aukottomasti valmisteltua. Ihmisten ei pidä jäädä sellaisiin terveys- ja sosiaalipalveluloukkuihin ja jonoihin kuin kävi toimeentulotukipäätösten siirtyessä Kelan hoidettaviksi.

– Vaikuttaa siltä, että maan hallitus ei kuuntele eikä ymmärrä asiantuntijoiden lausuntoja tämän hetkisen ehdotuksen vaikeuksista ja ongelmista. Maakuntavaalit voidaan siirtää ja ottaa lisää aikaa, jotta nyt valmisteilla olevasta lakipaketista saadaan edes jotenkin toimiva kokonaisuus.

– Miksi uuden hallintomallin rakentamista ei aloitettu siten, että ensin olisi keskitetty erikoissairaanhoidon hallinto viidelle yliopistolliselle sairaanhoitopiirille. Tähän askel kerrallaan etenevään tapaan olisi helpommin saatu laaja parlamentaarinen tuki kuin nyt esillä oleviin ehdotuksiin, julkilausumassa todetaan.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE