Kolumnit
23.11.2018 09:53 ・ Päivitetty: 23.11.2018 09:53
Pohjakosketus, josta ei hiiskuta sanaakaan: Lippulaiva, maajoukkue, rämpii perusteellisesti
Kun huippu-urheilussa menee hyvin, selkääntaputtajia riittää. Julkinen sanakaan ei silloin säästele, yliampuvista otsikoista ei ole pulaa.
Mutta aina ei kunnian kukko laula, usein menee myös huonosti ja välillä oikein huonosti. Silloin taasen ammutaan koko homma totaalisesti alas tai kaunistellaan tulevaisuuden haavekuvilla, kun lupaillaan muka odottavaa onnelaa. Tai sitten ollaan hiiskumatta hiljaa.
Suomalaisessa naisten koripalloilussa on nyt menossa ehkä kaikkien aikojen pohjakosketus. Lippulaiva, maajoukkue, rämpii perusteellisesti.
Tässä karmea esimerkki: Suomi on pelannut naisissa heinäkuusta 2012 lähtien 21 EM-karsintaottelua, joista se on voittanut vain yhden!
Siis runsaassa kuudessa vuodessa vain yksi voitto, joka tuli muuten Saksasta 2014 kotipelissä. Ja kun katsoo tällä viikolla päättynyttä viimeisintä EM-karsintaa, niin kuudessa tappiopelissä tuli rökälemäisesti yhteensä 201 pistettä pataan. Tilanne on niin synkkä, ettei Suomea löydy edes kansainvälisen koripalloliiton maailmanrankingista 80 parhaan listalta (miehet ovat 21. sijalla).
Jos sarjoissamme olisi tarpeeksi hyviä pelaajia, niin he olisivat tietysti maajoukkueessa. Nyt kotoista tilannetta kuitenkin yritellään parantaa lähinnä some-kirjoitteluilla, joissa kateellisuus kumpuaa kaiken muun yläpuolelle.
Suomi on muuten selviytynyt naisissa EM-lopputurnaukseen viimeksi 31 vuotta sitten, joten ihan lähimuistissa eivät menestyksen hetket muutenkaan ole.
Lisää aiheesta
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö naiskoriksessakin tehtäisi koto-Suomessa töitä menestyksen eteen, mutta melkoiseksi dilemmaksi on muodostunut pääseminen koriksen eldoradoon, USA:n yliopistoihin. Tälläkin hetkellä yliopistokoripalloa jenkeissä pelaa ennätyksellisesti 32 suomalaista nuorta naista. Vetovoima rapakon yli on siis melkoinen, vaikka äskettäin oli uutinen, jossa USA:n yliopistojen ulkomaalaiset opiskelijamäärät ovat vuosi vuodelta vähentymässä.
Lähivuosien ongelma on ollut lisäksi se, että jenkkeihin lähtevistä pelaajista suurin osa häipyy sen sileän tien huppukoriksesta. Hävikkiin on tietysti monia syitä, mutta vuosisadan alussa oli tilanne vielä toinen. Silloin esimerkiksi Reetta Piipari ja Taru Tuukkanen piirsivät vahvaa tulevaisuuden pelaajakuvaa. Piipari kun oli USA:n yliopistosarjan (NCAA) koriinjohtavien syöttöjen ykkönen ja Tuukkanen tyrkyllä naisten ammattilaisliigaan (WNBA).
Kun tuli Tuukkasesta puhe, niin hän ilmoitti keskiviikkona Romania-ottelun jälkeen jättävänsä maaottelupelit. Kaksi vuosikymmentä ja 165 naisten maaottelua, joissa 2523 pistettä 15,3 keskiarvolla kertoo selvällä tavalla, mitä Taru on antanut suomalaiseen naiskorikseen.
Vaikka tässä on käyty läpi lähinnä naismaajoukkueen pelillistä ilmettä viime vuosina, niin eipä oma kansallinen liigakaan voi lihaksillaan pullistella. Jos sarjoissamme olisi tarpeeksi hyviä pelaajia, niin he olisivat tietysti maajoukkueessa. Nyt kotoista tilannetta kuitenkin yritellään parantaa lähinnä some-kirjoitteluilla, joissa kateellisuus kumpuaa kaiken muun yläpuolelle.
Haalarihommat ovat kuitenkin ainoa tie suunnanmuutokseen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.