Politiikka
30.4.2026 07:57 ・ Päivitetty: 30.4.2026 07:57
Pohjois-Karjalan demarilehti Itäsuomalainen kaatui konkurssiin
Suomen ainoa sosialidemokraattinen aluelehti Itäsuomalainen lakkaa ilmestymästä. Lehteä kustantava ja julkaiseva joensuulainen osuuskunta Kansan Valta on jättänyt torstaina konkurssihakemuksen.
Kustantajan mukaan Itäsuomalaisen vappunumero jää nyt lehden viimeiseksi.
Aiemmin lehti on ilmestynyt nimillä Viikko Pohjois-Karjala, Pohjois-Karjala ja Kansan Voima. Alun perin lehti perustettiin Sortavalassa vuonna 1906 nimellä Rajavahti.
Itäsuomalaiseksi se muuttui syksyllä 2024 tehdyssä lehtiuudistuksessa, jolloin lehti yritti myös laajentua Pohjois-Karjalasta Savon alueellekin.
UUDISTUMISESTA ja verkkosatsauksista huolimatta paperisen aluelehden levikki ja kannattavuus jäivät toivottua pienemmäksi. SDP oli viime vuosiin asti tukenut lehden julkaisua viestintävaroistaan pienehköillä summilla.
Osuuskunnan tiedotteen mukaan sillä oli loppuvaiheessa noin 2300 tilaajaa, neljä työntekijää ja runsaasti avustajia.
Vielä 2010-luvun alussa sosialidemokraateilla oli kuusi alueellista paperista puoluelehteä sekä pää-äänenkannattaja, sanomalehti Uutispäivä Demari.
Näistä on jäljellä enää viimeksimainittu, joka muutti nimensä Demokraatiksi vuonna 2012. Demokraatin printtilehti ilmestyy edelleenkin kerran kuukaudessa.
Myös demarien ruotsinkielinen työväenlehti Arbetarbladet ilmestyy edelleen verkossa sekä painettuina erikoisteemanumeroina.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
