Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Poliisi otti kiinni Navalnyin – hyvästeli lentokentällä vaimonsa

LEHTIKUVA / AFP Kirill Kudryavtsev

Poliisi on ottanut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kiinni Moskovassa Sheremetjevon lentokentällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja venäläislehti Moscow Times. Sunnuntaina alkuillasta oli vielä epäselvää onko kyseessä pidätys.

Moscow Timesin mukaan oppositiojohtajan asianajaja ei päässyt hänen mukaansa. Navalnyi otettiin kiinni passintarkastuksessa, jossa hän hyvästeli myös kanssaan matkustaneen vaimonsa Julia Navalnajan.

Venäjän vankiloista vastaava viranomainen FSIN vahvisti ottaneensa Navalnyin kiinni epäiltynä useista rikkomuksista. Sen mukaan Navalnyi pysyy kiinniotettuna odottamassa oikeuden istuntoa. Heti ei ollut tiedossa, milloin istunto pidetään.

Myrkytyksestä toipunut Navalnyi palasi sunnuntaina alkuillasta Berliinistä lennolla, jonka oli alkujaan tarkoitus laskeutua Vnukovon lentokentälle. Kone kuitenkin kiersi kymmenien minuuttien ajan ympyrää Moskovan yllä. Lopulta kone ohjattiin laskeutumaan Sheremetjevolle.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jussi Lassilan mukaan kentän vaihdoksen syyksi kerrottiin lumenpoistolaitteiden rikkoutuminen Vnukovon kiitotielle.

FSIN oli ennalta ilmoittanut pidättävänsä Navalnyin.

Lisää aiheesta

Poliisin kerrottiin aiemmin päivällä ottaneen Navalnyin tukijoita kiinni Vnukovon kentällä, jonne oppositiojohtajan tukijoukot ja median edustajat olivat kokoontuneena sankoin joukoin.

Kentällä otettiin kiinni ainakin Navalnyin läheinen liittolainen Ljubov Sobol. AFP ja Moscow Times kertovat kentällä otetun kiinni yhteensä neljä Navalnyin liittolaista.

Navalnyi oli oleillut Saksassa siitä lähtien, kun hänet toimitettiin sinne hoitoon Venäjällä elokuussa tapahtuneen myrkytyksen jälkeen.

44-vuotias Navalnyi myrkytettiin elokuussa Siperian Tomskissa, minkä jälkeen hänet lennätettiin sairaalahoitoon Berliiniin. Navalnyi on kertonut toipuneensa myrkytyksestä lähes täysin.

Oppositiojohtaja on syyttänyt myrkytyksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä, joka Navalnyin mukaan toimi presidentti Vladimir Putinin käskystä. Putin on kiistänyt Navalnyin syytökset.

FSIN oli ennalta ilmoittanut pidättävänsä Navalnyin, kun hän saapuu Venäjälle. FSIN katsoo, että ehdonalaista vankeusrangaistusta kärsinyt Navalnyi laiminlöi ilmoittautumisen venäläisviranomaisille joulukuussa, kun hän oli viranomaisten mukaan jo kyllin toipunut myrkytyksestään. Navalnyin ehdonalainen rangaistus päättyi vuodenvaihteessa.

Uutista päivitetty klo 21.24.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE