Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

2.2.2019 11:26 ・ Päivitetty: 2.2.2019 11:26

Poliisi ratsasi takseja – 70 prosentissa rikkeitä tai puutteita

Helsingissä tarkastetuista takseista noin 70 prosentilta löytyi rikkeitä tai puutteita eilen tehdyssä valvonnassa, kertoo poliisi. Poliisi tarkasti yhdessä liikenne- ja viestintäviraston ja verohallinnon kanssa 111 liikenteessä ollutta taksia.

Voimassa oleva ajolupa puuttui kolmelta kuljettajalta, ja 14 taksissa hintatiedot eivät olleet helposti matkustajan havaittavissa. Yleisin puute oli, etteivät taksiluvan haltijan nimi ja yhteystiedot olleet matkustajan nähtävillä. Nämä tiedot puuttuivat useammalta kuin joka toiselta.

Ajoneuvoa ei ollut merkitty luvanvaraiseen käyttöön kuudessa tapauksessa, ja ajopäiväkirja puuttui 10 kuljettajalta. Lisäksi 37 tapauksessa kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä.

– Poliisin näkökulmasta keskeiset liikenneturvallisuuteen vaikuttavat asiat, kuten ajo-oikeus ja ajoneuvon kunto, ovat hyvällä mallilla, arvioi liikennevalvonnasta Helsingissä vastaava ylikomisario Jarkko Lehtinen tiedotteessa.

– Myös taksinkuljettajan ajolupa löytyi lähes kaikilta, ja kaikkien taksien taustalta löytyi asianmukainen taksiliikennelupa. Ne kolme kuljettajaa, joilta puuttui taksinkuljettajan ajolupa, saivat sakon ja asiakaskuljetus keskeytettiin.

Valvonta painottui vilkkaille taksiasemille

Taksilaki uudistui viime kesänä ja vapautti sekä taksien hinnoittelun että kilpailun. Taksiliikennettä valvottiin eilen ensimmäistä kertaa liikenne- ja viestintäviraston, verohallinnon ja poliisin yhteistyönä.

– Viranomaisten yhteistyössä tekemä valvonta osoittautui hyväksi tavaksi toimia. Yhdellä pysäytyksellä pystyimme tekemään kattavan valvonnan, kun jokainen mukana oleva taho tarkasti samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvat asiat. Tarkoituksemme on tehdä yhteisvalvonnoista pysyvä käytäntö, sanoo liikenne- ja viestintäviraston johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Valvonta kohdistui koko Helsingin alueelle ja painottui vilkkaille taksiasemille muun muassa Rautatieasemalla, Itäkeskuksessa, Kannelmäessä, Töölössä, Kalliossa, Herttoniemessä ja Jätkäsaaren laivaterminaalissa.

– Koska sääntely on uutta, tämä ensimmäinen valvonta oli myös osaltaan valistustapahtuma. Annetaan ensin kuljettajille mahdollisuus korjata toimintaansa, ja otetaan sitten vasta toiset keinot käyttöön, jos epätoivottu käyttäytyminen jatkuu, sanoo ylikomisario Lehtinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU