Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi selvitti: Merestä löytynyt vainaja ei ole vuosikymmeniä sitten kadonnut lakimies

LEHTIKUVA / HANDOUT

Turun Airiston alueelta merestä viime viikolla löytynyt vainaja ei ole lähes 30 vuotta sitten kadonnut lakimies, keskusrikospoliisi (KRP) kertoi maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Poliisi on pystynyt sulkemaan pois sen mahdollisuuden, että kyseessä olisi ollut hän. Alustavan selvityksen perusteella poliisi epäilee, että vainaja on vuonna 1979 kadonnut mies, mutta henkilöllisyys varmistuu vasta tarkemmissa tutkimuksissa, KRP:n tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Aki Lahtinen kertoi tiedotteessa.

KRP:n mukaan vainajan osalta jatketaan kuolemansyyn selvittämistä ja tällä hetkellä näyttää siltä, että asiaan ei liity rikosta. Myös kadonneen lakimiehen etsinnät jatkuvat.

33-vuotias Ilpo Härmäläinen (kuvassa) katosi elokuun 3. päivänä vuonna 1994. Viime vuonna hänen murhastaan nostettiin syyte lähes 70-vuotiasta miestä vastaan.

Syytetty mies oli tapahtuma-aikaan Härmäläisen tuttava ja mainostoimistoyrittäjä. Syyttäjän mukaan mies vei lakimiehen käyttämälleen purjeveneelle, missä surmasi tämän ja hävitti tai kätki ruumiin. Syytetty on kiistänyt syytteen.

Syytettä on käsitelty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, ja tuomio piti antaa tämän viikon perjantaina. Käräjäoikeudesta kerrottiin maanantaina, että sekä tuomionanto että keskiviikolle kaavailtu lisäkäsittelypäivä siirtyvät. Uusia päivämääriä ei ole vielä sovittu.

Keskiviikkona käräjillä piti käsitellä lisätutkintaa, jossa syytetyn ex-vaimo kertoi poliisille, että syytetyn käyttämästä purjeveneestä katosi ankkuri mahdollisesti samoihin aikoihin Härmäläisen kanssa. Syytetyn on epäilty käyttäneen ankkuria painona ruumiin upottamisessa.

KRP:n Lahtinen ei halunnut maanantaina kommentoida sitä, onko ankkuria mahdollisesti löydetty merietsinnöissä.

Syytetty on kiistänyt edes tavanneensa lakimiestä katoamispäivänä.

Syyttäjän mukaan mainosmies murhasi Härmäläisen välttääkseen konkurssin ja poliisitutkinnan.

Syyttäjän mukaan syytetty oli aiemmin vuonna 1994 ottanut Härmäläisen yrityksen mukaan laskutussopimusjärjestelyyn, jossa tekaistiin laskuja ja jonka tarkoituksena oli pelastaa syytetyn mainostoimisto konkurssilta. Kun Härmäläinen tajusi tulleensa erehdytetyksi, hän aikoi mennä ilmoittamaan asiasta poliisille, syyttäjä sanoi. Syyttäjän mukaan syytetty halusi estää tämän.

Syytetty mies on kiistänyt edes tavanneensa lakimiestä katoamispäivänä. Miehen puolustus on kyseenalaistanut senkin, onko henkirikosta edes tapahtunut.

-  Meillä ei ole vainajaa, ei teknistä tutkintaa, joka tukisi väitettä henkirikoksesta. Onko meillä riittävää varmuutta siitä, että Härmäläinen olisi henkirikoksen uhri, syytetyn asianajaja Heikki Uotila kysyi käsittelyssä.

Härmäläisen katoaminen otettiin aktiivitutkintaan uudestaan viime vuonna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE