Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

21.9.2021 06:23 ・ Päivitetty: 21.9.2021 06:23

Poliisia osoitettiin aseella – miehen epäillään syyllistyneen kolmeen tapon yritykseen

Kari Hulkko

24-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen myöhään lauantai-iltana kolmeen tapon yritykseen sekä vaaran aiheuttamiseen ja pahoinpitelyyn Järvenpäässä.

Demokraatti

Demokraatti

Asiasta tiedottaa poliisi.

Poliisin partio sai tehtävän Järvenpään Harjutielle noin kello 22.30. Ilmoituksen mukaan kahta henkilöä oli puukotettu. Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita, Helsingin koirapartio sekä ensihoidon yksikkö.

– Partioiden ollessa kohteessa epäilty ilmestyi asuntonsa parvekkeelle ja piti esillä kiväärimallista asetta. Tilanne saatiin melko pian kuitenkin rauhoittumaan ja epäilty saatiin ulos asunnosta käskyttämällä. Ase osoittautui ilmakivääriksi, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Krista Vallila kertoo tiedotteessa.

Partioiden ollessa vielä kohteessa tehtävällä, hätäkeskukseen tuli soitto, missä nainen oli kertonut tulleensa puukotetuksi käsivarteen ja että hänen asunnossaan oli kaksi muutakin henkilöä, joita oli yritetty puukottaa.

– Epäilty on edelleen poliisin hallussa ja häntä esitetään tänään vangittavaksi epäiltynä edellä mainittuihin tapon yrityksiin ja vaaran aiheuttamiseen, Vallila jatkaa.

Tapauksen esitutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU