Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisihallitus: Tieliikennelain muutos hämärtää tilastoja – rikosten selvittämisaste ei ole romahtanut

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Rikosten selvittämisasteessa ei ole tapahtunut suurta muutosta eikä varsinkaan romahdusta, sanoo Poliisihallitus STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aiemmin tällä viikolla muun muassa STT uutisoi, että rikosten selvitysaste on tilastojen perusteella kääntynyt laskuun Suomessa. Käänne kävi ilmi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksesta.

Sen mukaan kaikkien rikosten yleinen selvitysaste oli nousussa noin 15-20 vuotta. 2000-luvun alussa noin 73 prosenttia rikoksista saatiin selvitetyiksi, vuonna 2019 jo 82 prosenttia. Vuonna 2020 yleinen rikosten selvitysaste painui kuitenkin jälleen 73 prosenttiin. Vuonna 2021 se laski edelleen 63 prosenttiin.

Poliisihallituksen mukaan selvittämisasteen näennäinen lasku selittyy kuitenkin tieliikennelain muutoksella kesäkuun alussa 2020. Tuolloin tieliikennelain vähäisistä rikkomuksista määrättävä rikesakko korvautui hallinnollisella liikennevirhemaksulla.

Ennen lakimuutosta kaikista tilastoiduista rikoksista noin 40-45 prosenttia oli liikennerikkomuksia, joista käytännössä kaikki kirjautuivat liikennevalvonnan yhteydessä selvitetyiksi rikoksiksi. Kun nämä ovat poistuneet tilastoista, sekä kaikkien tilastoitujen rikosten määrä että selvitysaste ovat pudonneet.

Esimerkiksi vuonna 2019 poliisi tilastoi yli 320  000 liikennerikkomusta. Vuonna 2021, ensimmäisenä kokonaisena vuonna lakimuutoksen jälkeen, enää 7  300. Rikoslakirikoksia puolestaan ilmoitettiin vuonna 2019 vajaa 450  000 kappaletta, vuonna 2021 yli 480  000.

LIIKENNERIKKOMUKSIA ei poliisin käsiteltäväksi siis enää juuri tule. Aiemmin näiden suuri määrä ja niiden sataa prosenttia lähestyvä selvitysaste kaunistivat kaikkien tilastoitujen rikosten selvitysastetta. Toisin sanoen, kaikkien tilastoitujen rikosten ja niiden selvitysasteen aikasarja ei ole enää vertailukelpoinen vuonna 2020 tapahtuneen lakimuutoksen takia.

Poliisihallituksen mukaan poliisi seuraa toiminnassaan erityisesti rikoslakirikosten (pois lukien liikennerikokset) selvitysastetta ja tutkinta-aikaa.

Rikoslakirikosten selvitysasteessa ei ole poliisin tilastojen mukaan tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia, vaan se on vuosina 2016-2022 heilahdellut 60 prosentin kummallakin puolella. Vuonna 2020 lukema oli noiden vuosien heikoin, 56,8 prosenttia, kun taas vuonna 2021 lukema oli korkein, 62,4 prosenttia. Viime vuonna rikoslakirikosten selvitysaste oli poliisin tilastojen perusteella 58,4 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE