Politiikka
16.5.2024 08:34 ・ Päivitetty: 16.5.2024 09:39
Poliisijärjestöt: Sopeutustoimet uhka sisäiselle turvallisuudelle – paikallisen sopimisen laajentaminen on iso riski
– Lupaukset poliisien määrän lisäämisestä eivät toteudu, kun palkkaus, työsuhteen ehdot ja työolot eivät ole kilpailukykyisiä, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) valtuuston puheenjohtaja Tomi Sevander tiedotteessa.
- Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon sektorit eivät ole turvassa valtiosektoriin kohdistuvilta sopeuttamistoimilta, vaikka maan hallitus onkin osoittanut ymmärrystä poliisin ja oikeudenhoidon haasteisiin.
Suomen hallitus on asettanut tavoitteekseen nostaa poliisien määrää 8 000:een nykyisestä noin 7 500:sta.
SEVANDER arvioi, että valtion säästötoimet heijastuvat varmasti syksyllä alkaviin valtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluihin.
Poliisijärjestöt ovat huolissaan sisäisen turvallisuuden ja oikeushallinnon alojen vetovoimasta näiden kilpaillessa työvoimasta muiden alojen kanssa.
Poliisijärjestöjen mukaan paikallisen sopimisen laajentaminen valtiosektorille voi muodostua vakavaksi ongelmaksi.
- Mitä sitten, kun työnantaja ei suostukaan nostamaan palkkoja tai haluaa heikentää työsuhteen ehtoja? EK epäilemättä haluaa ajaa työelämään muutoksia, joiden seurauksena laajan paikallisen sopimisen oloissa työntekijöiden tukena ei enää olisikaan vahvaa ammattiliittoa, Sevander jatkaa.
LIITON mukaan sisäinen turvallisuus ja oikeusvaltion toimivuus edellyttävät, että poliisin, Hätäkeskuslaitoksen, suojelupoliisin ja oikeushallinnon palkkaus ja työolot ovat riittävän hyvät.
Poliisijärjestöt ovat huolissaan sisäisen turvallisuuden ja oikeushallinnon alojen vetovoimasta näiden kilpaillessa työvoimasta muiden alojen kanssa. Oikeusministeriön hallinnonala on liiton mukaan ollut jo pitkään monille nuorille vain läpikulkupaikka kilpailukyvyttömän palkan takia.
- Jos valtiosektorin sopeuttamistoimet johtavat siihen, että poliisiin ja oikeushallintoon ei saada riittävästi uutta henkilöstöä, ikääntyvän henkilöstön jaksaminen ja työhyvinvointi joutuvat entistäkin kovemmalle koetukselle. Puheet työhyvinvoinnista eivät auta, kun toimenpiteet puuttuvat, Sevander sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.