Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

15.4.2025 04:14 ・ Päivitetty: 15.4.2025 04:14

Poliisit ja vanginvartijat menivät lakkoon, sovittelu jatkuu

Demokraatti

Valtion työntekijöitä edustavat järjestöt ovat tänään aloittaneet lakon. Lakko koskee muun muassa poliiseja Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella sekä Hämeenlinnan ja Vantaan vankiloiden työntekijöitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lakon piirissä on myös tehtäviä Rikosseuraamusvirastolla, Valtiokonttorissa, Palkeet-palvelukeskuksessa sekä Valtorilla.

Puoliltaöin alkanut lakko on kaksipäiväinen. Lakko varmistui, kun valtiosektorin työriidan kaikki osapuolet hylkäsivät sovintoehdotuksen eilen.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon mukaan esitys kaatui palkkaesitykseen, joka jäi meneillään olevan työmarkkinakierroksen yleistä linjaa alhaisemmaksi.

Sovittelija ehdotti 7,1 prosenttia, kun yleinen linja on ollut 7,8 prosentissa.

Mukana ovat myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä Ammattiliitto Pro.

TYÖRIIDAN sovittelua jatketaan tänään valtakunnansovittelijan toimistolla. Työntekijöiden edustajat ovat jättäneet lakkovaroituksen myös seuraavasta lakosta, joka alkaisi 22. huhtikuuta ja kestäisi kolme päivää.

Seuraavan lakon piirissä olisivat poliisihallinnon tehtävät Itä-Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen poliisilaitoksilla. Lakossa olisivat myös esimerkiksi Tullin tehtävät Postitullissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, työtehtävät Ilmatieteen laitoksen sää-, meri- ja ilmastopalvelukeskuksessa sekä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tehtävät.

Virkamieslakot ovat olleet Suomessa harvinaisia. Edellinen kerta oli keväällä 1986, jolloin suuri virkamieslakko kesti seitsemän viikkoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU