Ulkomaat
4.11.2017 08:46 ・ Päivitetty: 4.11.2017 08:46
”Poliittisten ongelmien ratkaisemiseksi on tehtävä politiikkaa – ei vangita” – Katalonian Puigdemont kiistää pakoilevansa oikeutta
Katalonian syrjäytetty aluejohtaja Carles Puigdemont lupaa tehdä yhteistyötä Belgian viranomaisten kanssa. Brysselissä olevasta Puigdemontista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.
Puigdemont kiistää belgialaisen tv:n haastattelussa pakoilevansa oikeutta ja sanoo olevansa Belgian oikeusviranomaisten tavoitettavissa. Haastattelu nauhoitettiin perjantaina ennen pidätysmääräyksen antamista.
– Olen kehottanut juristejani ilmoittamaan Belgian oikeusviranomaisille, että olen täysin heidän käsissään, Puigdemont sanoo.
Belgian syyttäjät kertovat nyt perehtyvänsä pidätysmääräykseen. Puigdemont ja neljä muuta Belgiassa olevaa entistä katalaaniministeriä on määrä kutsua pian tuomarin eteen Brysselissä.
Tuomari päättää, pidätetäänkö heidät. Belgialla on sen jälkeen kaksi kuukautta aikaa luovuttaa pidätetyt Espanjaan. Pidätysmääräys on myös mahdollista hylätä, jos luovutuksen pelätään vahingoittavan epäillyn ihmisoikeuksia.
Puigdemont katsoo, että oikeudenkäynnistä Madridissa tulisi poliittinen.
Puigdemont katsoo, ettei hän saisi oikeudenmukaista kohtelua Madridissa vaan oikeudenkäynnistä tulisi poliittinen. Hän on sanonut myös olevansa valmis osallistumaan aluevaaleihin, jotka aiotaan järjestää ensi kuussa.
Lisää aiheesta
– Poliittisten ongelmien ratkaisemiseksi on tehtävä politiikkaa – ei vangita niitä, jotka ajattelevat toisin, Puigdemont sanoo.
Katalonian itsenäisyyttä tavoitellutta entistä aluehallitusta epäillään muun muassa kapinoinnista ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Tilanne kärjistyi, kun aluehallitus järjesti kansanäänestyksen itsenäisyydestä runsas kuukausi sitten. Espanjan hallituksen mukaan äänestys oli laiton.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
2.11.2017 16:44
Espanja määräsi kahdeksan katalaanijohtajaa vangittaviksi
Ulkomaat
2.11.2017 07:49
Katalonian entisen johdon kuulemiset alkavat tänään – ilman Puigdemontia
31.10.2017 05:02
Juristi: Puigdemont ei ole Belgiassa hakemassa turvapaikkaa
30.10.2017 11:54
Espanja nostaa syytteitä Katalonian johtohahmoille – kansankiihotuksesta ja kapinoinnista voi seurata pitkiä vankeustuomioita
