Puhemiesneuvosto ja eduskuntaryhmä olivat kuitenkin käytännössä yhdessä päätyneet siirtämään rähinää. Nyt annetaankin ensin perustuslakivaliokunnan tehdä mietintönsä ja eduskunta keskustelee Mäenpään asiasta vasta sitten.

Sinänsä ilahduttavaa, että jokin asia siirretään nyt rauhoittumaan perustuslakivaliokuntaan, kun edellisinä hallituskausina on tuntunut, että sieltä ne vasta kierrokset alkavat (sote!).

No, asiaa palaa aikanaan isoon saliin, ja sitten mennään, valitettavasti.

Jos Mäenpään asia tussahti tänään, Ylen gallup on tuonut ryhtiä poliittiseen uutispäivään. Nyt kun perussuomalaisten kannatuskin oli laskenut, tuntuu, ettei gallupeissa mene enää kenelläkään hyvin.

Keskustan konkari, Demokraatin kolumnisti Seppo Kääriäinen aprikoi tänään Twitterissä, että yleensä politiikan jännite rakentuu suurimman hallituspuolueen ja johtavan oppositiopuolueen välille.

– Muut jäämässä sivummalle. Onko nyt semmoinen asetelma syntymässä? Kääriäinen kyseli gallupista.

Yleensä poliiikan jännite rakentuu suurimman hallituspuolueen ja johtavan oppositiopuolueen välille. Muut jäämässä sivummalle. Onko nyt semmoinen asetelma syntymässä ?#ylegallup6.2.

— Seppo Kääriäinen (@seppokaariainen) February 6, 2020

Mitä lie itse fundeeraa. Toistaiseksi, kepulaisena hän vastaisi varmaan omaan kysymykseensä kielteisesti. Jos SDP:n kannatus jatkaa nousuaan, näin voisi totta kai käydä.

Ylipäänsä on vaikeaa hahmottaa, mikä on tällä hetkellä politiikan kokonaisasetelma. Tilanne on sotkuinen, jännitettä on siellä ja täällä. Suomi ei ole kuitenkaan tässäkään tilanteessa yksin. Uudessa normaalissa perinteiset puolueet joutuvat tosissaan etsimään itseään ja luomaan nahkaansa eri puolilla Eurooppaa. Tällä hetkellä voi katsoa vaikkapa Saksan sosialidemokraattien ja kristillisdemokraattien kipuilua.

Sotkuinen tilanne tekee hallitusten johtamisen äärimmäisen vaikeaksi, ja oppositiossa olemisenkin entistä tuskallisemmaksi. Vanhat tutut kuviot ja systeemit eivät päde. Suomessa kolme suurta on olemassa mutta enemmänkin aavesärkynä. Aika entinen ei koskaan enää palaa – tai palaa sittenkin poliittisessa kiertokulussa.

Poliittisia jakolinjoja on nyt monia, on vanha oikeisto–vasemmisto-jako, joka ainakin vielä viime vaalikaudella näytti Suomessa hetkellisesti vahvistuvan. On arvopohjaisia eroja ja yhä enemmän erilaisia pieniä identiteettipoliittisia kysymyksiä. Sitten on Mäenpään tapaisia ”vieraslaji-möläytyksiä”, jotka imevät huomiota.

Kaiken keskellä, isossa kuvassa, Suomessa on porvarihallitus vaihtunut vasemmistohallitukseen. Tyyli on muuttunut ja nyt menoa voi verrata. Miten käy nyt oppositiossa, syntyykö siellä monoliittinen ketutushirviö vai säilyvätkö pääpuolueiden ideologiset erot kirkkaina? Entä kehkeytyykö hallituksessa vastaavasti jonkinlainen vasemmistoblokki? Miten käy keskustan, joka on niin keskellä muiden puristuksissa, että uhkaa imeytyä mustaan aukkoon.

Juuri tässä lyhyessä poliittisessa hetkessä opposition sisäinen asetelma vaikuttaa jopa kiinnostavammalta kuin hallituksen. Siellä melko erilaiset puolueet ovat yhtäkkiä näyttämässä yhä enemmän samanlaisilta.

Vaikka hallituksessa keskustan tilanne on monin tavoin problemaattinen, silti on vaikea nähdä, että sitä parantaisi millään tavalla lähtö oppositioon. Se häviäisi sinne kuin korppi turvesuolle. Keskusta on hallituksessa kiinnostavampi, jatkuvasti esillä vaikkei se kannatuksessa tänään Ylen gallupissa näkynytkään.

Mäenpään kaltaiset erikoisjepet ja oikeistopopulismi yleensä haastavat monin paikoin politiikan toimintatapoja sellaisina kuin olemme ne tottuneet Euroopassa vuosikymmenet näkemään. Viime kädessä haastetaan demokratian toimivuuttakin. Toiselta puolelta vastaavan haasteen voi asettaa ilmastonmuutos. Jos poliittiset päätöksentekijät eivät pysty vastaamaan siihen uskottavasti, luottamus demokratian toimintakykyyn voi rapistua molemmista päistä.

Sanomalehtien liiton varsin vähälle huomiolle jääneestä kyselystä selvisi, miten ilmastonmuutos on iästä riippumatta selkeästi nuorten suurin yhteiskunnallinen huolenaihe. 64 prosenttia nuorista on joko erittäin tai melko huolissaan ilmastonmuutoksesta. Yli puolet 13–18-vuotiaista kokee, että nuorten ääni ei kuulu riittävästi ilmastoasioissa. Poliittisella järjestelmällä ei liene kovin paljon varaa pettää näitä nuoria.

Toisaalta oli nuorissa jonkinlainen joukko niitäkin, jotka eivät ilmastonmuutokseen usko, jakolinjaa sielläkin.

Kääriäisen ohella toinenkin keskustavaikuttaja, vanhempainvapaalla oleva Annika Saarikko pohdiskelee tänään sosiaalisessa mediassa maailman menoa. Hän oli katsonut eilen Ylen A-Studion ja jatkoi tv:n keskustelua.

– Minusta kuitenkin jotakin tosi oleellista Taru Tujunen ja Esko Aho tavoittivat todetessaan, että meillä Suomessa ei ole tällä hetkellä pitkän aikavälin näkemystä siitä, mihin ollaan menossa. Siis puolueilla yhdessä tai edes erikseen. Mikä on se kysymys, johon isoilla uudistuksilla halutaan vastata, Saarikko kirjoittaa Facebookissa.

Tämän voi tietysti tulkita keskustan mahdolliseen puheenjohtajapeliin liittyväksi avaukseksi, mutta unohdetaan nyt se. Tuskin se sitä onkaan. Huomio on tärkeä.

Samalla Saarikko katsoo kuitenkin myös eteenpäin ja viittaa Ahon sanoihin, jonka mukaan poliittinen valta on valintojen tekemistä monimutkaisten ja ristiriitaisten asioiden keskellä. Siis että tekee jonkun strategisen päätöksen ja sitten menee sitä kohti.

– Kuulostaa tässä ajassa älyttömän vaikealta. Mutta ei tietenkään mahdottomalta. Näkyy kilometrien päähän, että maan hallituksen johto tekee kaikkensa parhaillaan tuon tavoittaakseen. Tähän olisi yhdistettävä myös kyky palauttaa ihmisten luottamus päätöksentekijöihin noin ylipäätään, Saarikko kiteyttää.

Kaiken tämän keskellä  voi tietenkin kansalaisena miettiä, miten itse pitää yllä luottamusta systeemiin. Jos ei muuta, asiaa voi aina lähestyä siltä kannalta, että mitä tulisi tilalle, jos demokratian toimivuus alkaa kärsiä.

Poliitikoilta pitää aina vaatia ratkaisuja asiaan ja ripeyttä toimintaan, mutta välillä tuntuu myös, että tässä ajassa tarvitaan samalla melko lailla myös jonkinlaista poliittisen päätöksenteon ja demokratian sietokykyä, ehkä rakkauttakin, niin myötä- kuin eritoten vastamäessä. Kuten monesti sanottu, parempaakaan järjestelmää ei ole.