Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Portugaliin muuttaneiden kuuluu maksaa verot siinä, missä muidenkin” – Viitanen vaatii arvonnousuveroa

Suomen tulee ottaa käyttöön arvonousuvero, vaatii eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Pia Viitanen (sd.).

Demokraatti

Demokraatti

Tilastokeskuksen aineistoihin perustuvan, kansalaisjärjestö Finnwatchin tänään julkaiseman selvityksen mukaan suuria omaisuustuloja saaneet ihmiset muuttavat selvästi useammin maihin, joissa omaisuuksia verotetaan kevyesti.

– Selvitys osoittaa, että Suomi menettää verotuloja, kun varakkaat siirtävät kirjoja matalan verotuksen maihin ennen sijoituksien myyntiä tai lahjoitusta. Suomen tulee tiivistää veropohjaa ottamalla käyttöön arvonnousuvero, Viitanen vaatii tiedotteessa.

Hallitusohjelmassa sovittiin sen selvittämisestä, voidaanko arvonnousuvero toteuttaa Suomessa. Viitanen muistuttaa jo viime keväänä julkaistun valtiovarainministeriön selvityksen osoittaneen, että arvonnousuvero tai vastaava veronkiertosäännös on käytössä kolmessatoista vertailumaassa, kun sellainen puuttuu vain kolmesta.

– On selvää, että ennen pitkää hallituksen on pohdittava myös tulopohjaa lisääviä toimia. Tämän tyyppiset veropohjan tiivistämisratkaisut tulee hyödyntää, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata ja välttää pieni- ja keskituloisiin kohdistuvat veronkorotukset. Ostovoimaa tarvitaan koronasta elpyessä, Viitanen toteaa.

Veromenetykset voivat nousta miljooniin ja suuremmaksikin.

Kansanedustaja Pia Viitanen kertaa, että myös Verohallinnon selvityksistä käy ilmi, että varakkaat yksityishenkilöt voivat välttää verot sijoitustuotoistaan kokonaan, sillä ne voidaan kerryttää verovapaasti vakuutuskuoreen ja siirtää kirjat matalan verotuksen maahan ennen omaisuuden myyntiä. Sen estämiseksi muun muassa Norjassa ja Tanskassa on käytössä arvonnousuvero. Se perittäisiin, jos omaisuus myytäisiin muuton jälkeen – ei siis muuttohetkellä.

Lisää aiheesta

– Vaikka kyse on vuosittain kymmenistä tapauksista, voivat veromenetykset nousta rikkaiden kohdalla miljooniin ja suuremmaksikin. Finnwatchin aineistosta nousee esiin esimerkiksi Portugali, jonne muuttamalla suomalaiset ovat voineet välttää lahja- ja eläkeveroja. Mielestäni Portugaliin muuttaneiden kuuluu maksaa verot siinä, missä muidenkin, Viitanen sanoo.

Viitasen mukaan hallitusohjelmassa sovittu toimenpideohjelma kansainvälisen veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi tulisi toteuttaa kunnianhimoisesti. Viitasen mukaan se toisi paitsi verotuloja myös tasaisi pelikenttää ja parantaisi pienyrittäjien asemaa.

– Arvonnousuveron ohella nostan esiin ulkomaisia rahastoja koskevan 5 prosentin lähdeveron, jonka käyttöönottoa vuoteen 2022 mennessä hallitus selvittää. Siitä voisi kertyä satoja miljoonia euroja. Veropohjaa tiivistämällä pidettäisiin huolta suomalaisen veronmaksajan edusta. Emme saa olla enää ulkomaisen sijoittajan verokeidas, Viitanen linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE