Kotimaa
5.12.2019 06:43 ・ Päivitetty: 5.12.2019 06:44
Posti hukkasi Kelan hakemuksia sisältäneen paketin – etuuksia ei ole voitu myöntää
Posti on hukannut Kelan asiakkaiden henkilötietoja sisältäneen paketin. Kelan tiedotteen mukaan Posti oli hakenut helmikuussa Kelan Forssan palvelupisteestä paketin, jota ei sen jälkeen ole tavoitettu.
Paketti sisälsi noin 50 henkilön hakemuksia ja muita asiakirjoja. Pääosa asiakirjoista on Kelan käsityksen mukaan työttömyysajan ilmoituksia.
Paketti lähetettiin Forssan palvelupisteestä Kelan skannauskeskukseen Tampereelle. Paketin seurantakoodin mukaan Posti on ottanut paketin vastaan. Pakettia ei ole kuitenkaan merkitty Postin seurantajärjestelmässä luovutetuksi tai toimitetuksi vastaanottajalle, eikä se ole saapunut perille Tampereelle.
Kela jäljitti pakettia yhteistyössä Postin kanssa toukokuun puoliväliin, jolloin Posti ilmoitti lopettavansa etsimisen. Postin mukaan on mahdollista, että paketista on irronnut lähetyslomake ja paketti on tallessa Postin tiloissa.
”Pahoittelemme osaltamme tapahtunutta.”
Kadonnut lähetys on sisältänyt Kelan etuuksiin liittyviä asiakirjoja, joissa on asiakkaiden henkilötietoja. Kela ei ole voinut käsitellä asiakirjoja eikä näin esimerkiksi myöntää etuutta. Tapahtumaa selvitettäessä ei ole ilmennyt, että paketti olisi muualla kuin suljettuna Postin hallussa. Tätä ei ole kuitenkaan voitu varmistaa.
– Emme valitettavasti ole pystyneet selvittämään kaikkien näiden asiakkaiden henkilöllisyyttä, joten emme ole pystyneet viestimään tästä henkilökohtaisesti. Pahoittelemme osaltamme tapahtunutta ja uusien hakemusten täyttämisestä aiheutunutta vaivaa, sanoo Kelan tietosuojavastaava Regina Ollila.
Kela on tehnyt tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Tietosuojavaltuutettu kehotti lokakuussa antamassaan päätöksessä Kelaa viestimään henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta myös niille asiakkailleen, joita se ole pystynyt tavoittamaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.