Talous
20.8.2025 19:21 ・ Päivitetty: 20.8.2025 19:21
Posti pakkoraossa: pakettirahti Yhdysvaltoihin katkeaa
Suomen Posti kertoi keskiviikkona keskeyttävänsä tavaralähetykset Yhdysvaltoihin toistaiseksi 23. elokuuta alkaen.
Taustalla on Yhdysvaltain tullipäätös. Aiemmin maahan pystyi lähettämään tullittomasti maksimissaan 800 dollarin arvoisia lähetyksiä, nyt tullittomuusraja poistuu 29. elokuuta alkaen.
Päätöksen mukaan asiakkaiden on maksettava tullimaksut ennen kuin lähetykset voidaan kuljettaa Yhdysvaltoihin. Poikkeuksena ovat dokumenttilähetykset sekä yksityishenkilöiden toisilleen lähettämät lahjalähetykset, joiden arvo on enintään sata dollaria.
Postin mukaan Yhdysvaltain tulliviranomaiset eivät ole vielä tarkentaneet, miten maksaminen käytännössä tapahtuu. Eri maiden postiyrityksillä ei Postin mukaan ole käytössään järjestelmiä vaadittujen tullimaksujen keräämiseen.
- Tilanne aiheuttaa epävarmuutta kuljetusmahdollisuuksien, palautusprosessien ja vastuiden osalta myös Suomessa. Tästä syystä tavaralähetysten keskeyttäminen Yhdysvaltoihin toistaiseksi on tällä hetkellä ainoa mahdollinen ratkaisu, Posti kirjoittaa tiedotteessaan.
EDELLEENKIN Yhdysvaltoihin voi lähettää normaalisti dokumenttilähetyksiä sekä enintään sadan dollarin arvoisia lahjoja.
Myös muun muassa Viro, Ruotsi, Tanska ja Norja ovat Postin mukaan ilmoittaneet keskeyttävänsä kaupallisen tavaraliikenteen Yhdysvaltoihin.
- Viimeinen lähetyspäivä paketeille ja tavaraa sisältäville kirjeille Yhdysvaltoihin on perjantai 22. elokuuta 2025, Posti kirjoittaa tiedotteessaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.