Politiikka
29.11.2019 07:16 ・ Päivitetty: 29.11.2019 07:16
Postin hallituksen puheenjohtaja kiistää tiedotteella, ettei Postin toimilla olisi ollut omistajaohjauksen tukea
Posti Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola katsoo Postin tiedotteessa, että Postin suunnitelmilla ja pakettilajittelun liikkeenluovutuksella Posti Palvelut Oy:hyn on ollut omistajaohjauksen tuki.
Pohjolan mukaan Postille ei missään vaiheessa valmistelun aikana ole esitetty suullisesti eikä kirjallisesti, että omistaja vastustaisi sitä.
– Meillä on ollut jatkuva dialogi omistajaohjauksen ja yhtiön välillä, missä myös virkamiehet ovat olleet keskeisessä roolissa. Kuten julkisuudessakin on todettu, Posti on informoinut ministeriä liikkeenluovutusta koskevista suunnitelmista valmistelun aikana. Jos omistajalla olisi ollut eriävä kanta ja sellainen olisi tuotu esille, olisimme siihen ehdottomasti reagoineet, vaikka kysymys onkin hallituksen päätösvaltaan kuuluvasta asiasta, korostaa Pohjola.
Tiedotteessa sanotaan, että Postin hallituksen puheenjohtajan ensisijainen keskustelukumppani on omistajaohjauksen virkamiehet.
”Tästä liikkeenluovutusasiasta on kuitenkin keskusteltu myös suoraan ministeri Paateron ja hänen avustajiensa kanssa. Posti esitteli ministeri Paaterolle ensi kerran liikkeenluovutussuunnitelmia ja taustaperusteluita 7.6.2019. Ministerin avustajien kanssa asiaa käytiin läpi tarkasti 8.8.2019 ja itse ministeriä informoitiin myös 10.8.2019 ennen yhtiön hallituksen 11.-14.8.2019 kokousta, jossa päätökset tehtiin, ja tietyistä yksityiskohdista keskusteltiin puhelimitse kokouspäivien aikana. Lisäksi käytännön yksityiskohdat aikatauluineen ja julkistussuunitelmineen esiteltiin ministerille 21.8.2019. Posti tiedotti pakettilajittelun muutoksista 29.8.2019 ministerin avustajien kanssa sovitun mukaisesti”, tiedotteessa lukee.
Postin mukaan omistajaohjausministeri esitti 3.9.2019 aikalisää Postin työehtosopimusten muuttamisessa, mutta tämän jälkeen omistajaohjaus ei ole vaatinut liikkeenluovutuksen perumista.
”Tällä viikolla tehdyn uuden työehtosopimuksen mukaan pakettilajitteluhenkilöstön liikkeenluovutusta ei peruttu”, Posti tiedottaa.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi eilen eduskunnan kyselytunnilla, että Postin hallitus esitteli omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle (sd.) päätöksiä, joiden mukaan 8 100 ihmistä siirretään 1. marraskuuta toiseen yritykseen ja että 700 pakettilajittelijaa siirretään toiseen sopimukseen 1. marraskuuta.
– Ministeri Paatero on todennut, että tämä ei omistajalle käy. Tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta 28. päivänä (elokuu). 700 ihmistä siirrettiin. Se oli vastoin omistajan selkeää tahtotilaa, Rinne sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.