Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Potilaat ja hoidot tärkeysjärjestykseen? – Ajatus tyrmättiin kyselyssä

Potilaiden arvottaminen tärkeysjärjestykseen tuntuu monesta mahdottomalta ajatukselta.

Suomalaiset eivät innostu ajatuksesta, että julkisen terveydenhuollon säästöjä haettaisiin potilaiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen.

Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä, jossa suuri osa vastaajista pitää ajatusta tärkeysjärjestyksestä mahdottomana ja hoitojen priorisointia epäeettisenä ja moraalittomana.

Vastaajista 72 prosenttia ei asettaisi potilaita tärkeysjärjestykseen ja kaksi kolmasosaa katsoo, että hoitojen rajaaminen ja priorisointi lisäisi epätasa-arvoa.

Reilu viidennes vastaajista kuitenkin olisi valmis asettamaan potilaita tärkeysjärjestykseen ja kolmannes olisi valmis karsimaan kalliita hoitoja, joissa potilas ei parane ennalleen.

Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen kertoo STT:lle, että kysely tehtiin, koska hoitojen priorisointi on ajankohtainen keskustelunaihe.

– Tuloksista käy ilmi, että ihmiset mieltävät terveyden asiaksi, josta on kannettava huolta syystä riippumatta.

Nuoret kannattavat ikäjärjestystä

Lähes puolet hyväksyisi hoitoon pääsyn rajaamisen, mikäli potilas itse on esimerkiksi alkoholin käytöllään tai tupakoinnillaan edistänyt sairauden kehittymistä.

Kyselyssä erityisesti nuoret vastaajat ovat valmiita suosimaan vaikeiden sairauksien hoidossa nuoria potilaita sillä perusteella, että heillä on enemmän elinvuosia odotettavissa. Toisaalta taas noin puolet vastustaa potilaiden järjestämistä iän perusteella.

Lähes 40 prosenttia olisi valmis karsimaan julkisen terveydenhuollon palveluja sellaisissa taudeissa, joista ei koidu suurta haittaa. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi suonikohjut tai peräpukamat. Jälleen kuitenkin puolet vastaajista vastusti ajatusta.

Kyselyn teki TNS Gallup ja siihen vastasi 1 008 henkilöä. Kysely tehtiin maaliskuussa. Sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisia väitteitä hoitojen rajaamisesta julkisessa terveydenhuollossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE