Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentinvaalien äänestys käynnissä – “Mitenkään kauhean vilkasta ei ole ollut, mutta ihan reipasta kuitenkin”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Toisen kierroksen äänestämistä Espoossa.

Presidentinvaalien toisen kierroksen äänestys on lähtenyt tänään käyntiin rauhallisissa merkeissä eri puolilla Suomea. Niin Helsingin, Tampereen, Jyväskylän kuin Oulun keskusvaalilautakunnista kerrottiin STT:lle aamulla, että äänestyspaikoille ei ollut syntynyt ruuhkaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Äänestys on lähtenyt hyvin käyntiin. Mitenkään kauhean vilkasta ei ole ollut, mutta ihan reipasta kuitenkin, Helsingin keskusvaalilautakunnan sihteeri Veera Reuna kuvaili.

Viesti oli samansuuntainen myös Tampereelta.

- Muutamia äänestyspaikkoja olen tässä pikkupakkasessa kierrellyt. Voisi sanoa, että aika rauhallistahan tämä on, Tampereen keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa kertoi yhdentoista aikaan aamulla.

- Melkein sanoisin, että ainakin näillä paikoilla, joissa olen käynyt, olisi ollut tänä aamuna hiljaisempaa kuin ensimmäisellä kierroksella.

Perämaan mukaan vaalipäivän äänestysintoa saattaa hillitä suhteellisen korkea ennakkoäänestysprosentti.

- Tampereellahan on aika usein ennakkoäänestysprosentti korkea. Niin oli ensimmäisellä kierroksella, ja nyt toisella oli vielä muutaman prosenttiyksikön sitä korkeampi. Kyllähän se ainakin osittain vaikuttaa.

Myöskään Jyväskylässä ei ollut aamun aikana ryntäystä vaaliuurnille.

– Äänestäminen on lähtenyt käyntiin aika rauhallisesti. Kaikilla äänestyspaikoilla on kuitenkin käynyt ihmisiä, sihteeri Anu Leppänen kertoi.

– Äänestyspäivän alku oli tällaista ensimmäiselläkin kierroksella. Äänestäminen piristyi kyllä silloin päivän mittaan.

OULUSSA aamu oli puolestaan jopa huomattavan rauhallinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri Jukka Lampén kertoi.

- Kyllähän tämä on ollut erittäin hiljaista. Äänestys on lähtenyt huomattavasti rauhallisemmin käyntiin kuin vaalien ensimmäisellä kierroksella, Lampén sanoi.

Hänen mukaansa asiaan on voinut vaikuttaa se, että Oulussa annettiin toisella kierroksella noin 5 000 ennakkoääntä enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella.

- Myös keli on ollut Oulussa aamulla aika kipakka, eli voi olla, että aktiivisuus vielä tasoittuu päivän aikana vähän normaalimmaksi, Lampén pohti.

– Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että vaalipäivän äänestysinto jää aika laimeaksi.

Vaalihuoneistot aukesivat aamuyhdeksältä, ja äänestys jatkuu iltakahdeksaan saakka. Vaaleissa ovat vastakkain kokoomuksen Alexander Stubb ja vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto.

Keskusvaalilautakunnista ei osattu sanoa tarkkaa aikaa, milloin ääntenlaskenta tänään valmistuu. Lautakuntien sihteerit kuitenkin totesivat, että urakan pitäisi olla helpompi kuin ensimmäisellä kierroksella, koska ehdokkaita on vain kaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE