Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Presidentti ehdottaa muutoksia Venäjän perustuslakiin – Putinin mielestä parlamentille pitäisi antaa oikeus nimittää pääministeri

LEHTIKUVA / AFP Alexander Nemenov
Venäjän presidentti Vladimir Putin on linjapuheessaan ehdottanut useita muutoksia maan perustuslakiin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on ehdottanut linjapuheessaan perustuslakiin useita muutoksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Putinin mukaan parlamentille pitäisi antaa oikeus nimittää pääministeri ja muut ministerit. Presidentin pitäisi vahvistaa esitetyt nimitykset, mutta hänellä säilyisi silti oikeus erottaa pääministeri ja tämän apulaiset, Putin sanoi. Presidentti säilyttäisi myös asemansa maan asevoimien ylipäällikkönä.

Putin myös ehdottaa, että korkeilla viranhaltijoilla, kuten aluejohtajilla, kansanedustajilla ja ministereillä, ei saisi olla kaksoiskansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa jossain toisessa maassa. Sama koskisi tulevaisuudessa myös presidenttiehdokkaita, joilta edellytettäisiin vähintään 25 vuoden asumista Venäjällä ennen ehdokkaaksi asettumista.

Putin ei sen sijaan vaikuttanut haluavansa muutosta nykyisen perustuslain kirjaukseen, jonka mukaan presidentin virkakaudet on Venäjällä rajoitettu kahteen peräkkäiseen.

Perustuslaissa voisi Putinin mukaan olla myös kirjaus, jonka mukaan sen kirjaukset Venäjän kansalaisten oikeuksista ylittävät kansainvälisen oikeuden määräykset.
Putinin mukaan perustuslakiin tehtävistä muutoksista pitäisi järjestää kansanäänestys.

STT–Niilo Simojoki

Uutista täydennetty 15.1. kello 12.54.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE