Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Presidentti Niinistö suojelee Helsingin Asunnottomien yötä

YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseksi vietetään vuosittain 17. lokakuuta.

Vuonna 2016 Helsingin tapahtuman teemana on asunnottomuuden ennaltaehkäisy.

Asunnottomien yönä useat eri toimijat kokoontuvat Dallapénpuistoon muistuttamaan tarvittavista toimista tavoitteen saavuttamiseksi. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.

Tapahtuman suojelijana toimii Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

– Viime vuonna Niinistö osallistui Asunnottomien yön tapahtumaan Helsingissä ja tänä vuonna hän lähti tapahtuman suojelijaksi, Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen toiminnanjohtaja Sanna Tiivola kertoo.

– Tämä on erittäin hieno asia, ja se osoittaa, että asunnottomuutta ei ilmiönä hyväksytä pysyväksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Vailla vakinaista asuntoa on 30 vuotta sitten asunnottomien itsensä perustama yhdistys, joka on Suomen ainoa asunnottomien edunvalvontajärjestö.

Lisää aiheesta

Tilaisuudessa puhuu muun muassa piispa Irja Askola. Tommi Läntinen, Topi Saha ja Olavi Uusivirta esiintyvät.

Suomessa YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi on vietetty vuodesta 2002 lähtien Asunnottomien yön merkeissä.

Helsingin 2016 Asunnottomien yön päätapahtuma järjestetään Dallapenpuistossa 17.10. kello 14.00-22.00.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE