Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhemies Vanhanen: “Joukossamme on ihmisiä, jotka ovat unohtaneet, mitä fasismi pitää sisällään” – Vanhanen kertoo näkemyksensä myös poikkeuslaki-kyselystä

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

Maaseudun Tulevaisuus kertoi hätkähdyttävästä kyselystä, jonka mukaan peräti joka neljäs suomalainen kannattaisi tasavallan presidentti Sauli Niinistön toimikauden jatkamista poikkeuslailla.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Suurin kannatus ajatukselle on suurista puolueista kokoomusta ja perussuomalaisia äänestäneiden keskuudessa.

Urho Kekkonen eteni presidentiksi poikkeuslailla vuonna 1973.

Eduskunnassa Sauli Niinistön jatkokausi poikkeuslailla ei ole puhemies Matti Vanhasen (kesk.) mukaan puhuttanut.

– En ole havainnut, että eduskunnassa tai eduskuntapuolueiden keskuudessa olisi pientäkään liikehdintää. Kukaan ei ole ehdottanut sitä. Institutionaalisessa muistissa on kuitenkin se vuoden 1973 sen verran traumaattisena, että demokratiassa ei sellaiseen pidä mennä, Vanhanen sanoo Demokraatille.

– En ole havainnut eduskunnassa edes rivien välissä, että joku pohtisi sitä.

Vanhanen ei usko, että itse poikkeuslain kannatus olisi niin suuri. Hänen arvionsa mukaan kysely enemmänkin kertoo Sauli Niinistön suuresta suosiosta.

– Siitä se kertoo. Kun on sitten osattu kysyä tätäkin (poikkeuslain säätämistä), näemmä kannattajiakin löytyy.

Siihen Vanhanen ei osaa sanoa syytä, miksi juuri kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kannattavat poikkeuslakia.

Mitä kansalaisten parlamentarismin tai demokratian tietämyksestä pitäisi ajatella, kun on noin suuri kannatus poikkeuslaille?

– Juuri vietettiin hallitusmuodon ja perustuslain 100-vuotisjuhlaa, jossa aika paljon arvoa laitettiin sille, että perustuslaki on luonteeltaan hyvin pysyvä ja siihen ei poikkeuksia tehdä. Selvästikään kaikki eivät ole sisältäneet perustuslaillisen järjestelmän ja perustuslain merkitystä. Toisaalta meillä on sananvapaus ja mielipiteenvapaus. Se sallii myös sen, että tästä keskustelua käydään.

“Se ei eduskuntaa suoraan kosketa millään tavalla.”

Sauli Niinistö itse on väläyttänyt sitä, että presidenttikaudet voisivat olla lyhyempiä kuin nyt eli 2X6 vuotta.

– Olen ollut pitkään samaa mieltä, että kaksi kertaa kuusi on pitkä. En ota kantaa siihen, mikä se voisi olla. En myöskään ole sitä erityisesti ajamassa, mutta sille olisi sijansa, että se olisi lyhyempi, jolloin sitten voisi ajatella myös ehkä joidenkin vaalien yhdistämistä, Matti Vanhanen sanoo.

Perussuomalaisten nuorten porilainen toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen kertoi viikonloppuna olevansa fasisti. Asiasta on puhuttu paljon viime päivinä.

– Se ei eduskuntaa suoraan kosketa millään tavalla, se on puolueen sisäinen asia, Vanhanen sanoo.

– Sen ajatuksen se herättää, että joukossamme on ihmisiä, jotka ovat unohtaneet, mitä se fasismi pitää sisällään. Fasismi tähtää yksipuoluejärjestelmään, jossa on erittäin vahva valtion kontrolli myös yksilöihin päin. Se korostaa niin sanottua rodullista puhtautta ja on siis tavattoman vieras meidän koko ajattelutavalle ja perustuslailliselle järjestelmälle. Se haastaa koko tämän edustuksellisen demokratian ajattelutavan. Se, että sillekin sitten löytyy kansanvaltaisesta puolueesta kannattajia, niin onhan se omituista.

Poliittiset nuorisojärjestöt laajasti ovat todenneet, etteivät ne voi missään tapauksessa tehdä yhteistyötä fasistisiksi julistautuvien henkilöiden tai järjestöjen kanssa. Ne vaativat, että PS ja PS-nuoret putsaavat riveistään fasistiset ja etnonationalistiset voimat.

Demokraatti tiedusteli Vanhaselta, pitäisikö puolueiden ottaa nuorisojärjestöistään mallia.

– Tämä ei kosketa eduskuntaa ja sen ei tarvitse heijastua millään tavalla täällä eduskunnassa tehtävään yhteistyöhön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE