Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhemies Vanhanen: Kyselytunnin menettelytavat nousseet keskusteluun – Perussuomalaiset kysynyt usein maahanmuutosta

Moni eduskunnan torstain kyselytunteja seurannut on todennut syksyn aikana saman asian. Ensimmäisenä kysyvä suurin oppositioryhmä perussuomalaiset on avannut tunnin monena kertana maahanmuuttoaiheella. Asian on nyt varmistanut pöytäkirjoista Verkkouutiset.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) mukaan herrasmiessopimukseen perustuva linjaus kyselytunnin menettelytavoista on jo herättänyt keskustelua.

– Voin sanoa, että se on noussut keskusteluun aivan viime päivinä, ennen tätä viimeistä kyselytuntia. Onko koko vaalikausi niin, että järjestys on sama vai voisiko sitä muuttaa suhteessa puolueiden kokoon? Oppositioryhmät ovat yhden paikan tarkkuudella saman kokoiset. Aikasemmin oli erot olivat selvemmät, Vanhanen sanoo ja viittaa perussuomalaisten toiseksi suurimman oppositioryhmän kokoomuksen väliseen yhden paikan suuruiseen eroon.

“Järjestys perustuu vaalitulokseen.”

Vanhasen mukaan asia on noussut esiin epävirallisessa yhteydessä. Puhemiesneuvosto ei ole sitä vielä käsitellyt eikä käsittelystä ole myöskään sovittu mitään.

– Ainahan tämä herättää myös kysymyksen miksi muutetaan. Menettelytapojen pitäisi olla poliittisista suhdanteista vapaat, Vanhanen sanoo ja muistuttaa, että koko kyselytunti televisioidaan ja jokainen ryhmä pääsee esittämään kysymyksen.

Kysymys menettelytavasta on Vanhasen mukaan kuitenkin rekisteröity.

– Tietyllä tapaa ensimmäinen kysyjä pääsee sävyttämään koko tunnin keskustelua.

– Järjestys perustuu vaalitulokseen, Vanhanen muistuttaa.

Uutista korjattu 18.11. kello 9.17. Perussuomalaiset ei ole kysynyt joka kerta maahanmuuutosta tällä vaalikaudella kyselytunnilla, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE