Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Puoluerahoitus noussut uuteen ennätykseen

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskuntapuolueet sekä niiden piiri- ja naisjärjestöt nostivat toissa vuonna puoluerahoitusta ennätykselliset 4,3 miljoonaa euroa, kertoo Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Puolueet noudattavat rahoitussäännöksiä yleensä hyvin. Silti erityisesti puolueiden piiri- ja naisjärjestöissä havaittiin lukuisia suorituksia, joista ei ollut tehty lain edellyttämiä ilmoituksia, kertoo VTV:n johtava tilintarkastaja Klaus Krokfors tiedotteessa.

Hänen mukaansa tarkastusten jälkeen rekisteriin ilmoitettiin useita suorituksia monen vuoden ajalta. Rahoituksen läpinäkyvyyttä saatiin näin parannettua.

VTV on tarkastanut kaikkien eduskuntapuolueiden sekä eräiden valtionavustusta saavien puolueiden piirijärjestöjen ja naisjärjestöjen puoluerahoituksen usealta vuodelta. Tarkastettuja tahoja oli kaikkiaan 49.

VTV valvoo myös poliittiseen toimintaan myönnettyjä valtionavustuksia eli puoluetukea ja selvitti näiden avustusten sopimus- ja tilitysmenettelyjä.

Puolueiden valtionavustustilityksissä piirijärjestöille ja naisjärjestöille siirretyt avustukset ovat vuosittain poikenneet avustuksen saajien ilmoittamista määristä. VTV on tarkastuksissaan kehottanut täsmentämään raportointia.

VTV:n mukaan korjausten jälkeen puolueiden ja niiden piiri- ja naisjärjestöjen valtionavustustilitykset vastasivat toisiaan tai ero selitettiin muissa tilinpäätösasiakirjoissa.

Tarkastuksessa nousi esiin myös vanhempia tukirahoja

Viime vuonna VTV:n rekisteriin ilmoitettiin myös aiempiin vuosiin kohdistuvaa rahoitusta noin 1,6 miljoonaa euroa. Huomattava osa takautuvista ilmoituksista perustuu vasta tehtyihin tarkastuksiin.

Vaali- ja puoluelainsäädäntöä kehitetään parhaillaan parlamentaarisessa vaalityöryhmässä. Työryhmä selvittää vaali-, puolue- ja vaalirahoituslain sekä muuta poliittista toimintaa koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita ja tekee tarvittavia muutosehdotuksia.

VTV:n puoluerahoitustarkastukset jatkuvat taas syksyllä 2021. Tarkastusväliä on lyhennetty ja lyhennetään edelleen, jotta rahoitustiedot olisivat entistä ajantasaisempia ja läpinäkyvämpiä.
Uutista ja otsikkoa korjattu kauttaaltaan klo 18.40: Jutussa ja otsikossa puhuttiin aiemmin virheellisesti puoluetuesta, kyse on puoluerahoituksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Politiikka
12.4.2021
HSY:n hallitus ryhtyy savustamaan eroamasta kieltäytynyttä toimitusjohtajaa ulos – pitää erottamista poliittisena jahtina
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE