Kotimaa
23.6.2020 10:17 ・ Päivitetty: 23.6.2020 10:18
Puolustusvoimat jatkaa kenttäpiispan kohublogin käsittelyä – ”Arvojen ja toimintatapojen vastainen”
Kenttäpiispa Pekka Särkiön blogikirjoituksen käsittely jatkuu Puolustusvoimissa.
Särkiö julkaisi sunnuntaina blogin Kotimaa24-sivustolla, mutta poisti sen maanantaina sen jälkeen, kun kirjoituksesta oli syntynyt kohu. Särkiö myös pyysi kirjoituksensa sävyjä anteeksi.
Blogissaan kenttäpiispa muun muassa kirjoitti, että marxilaisen vallankumouksen tilalle on Suomessa tullut kulttuurieliitti, joka harrastaa vapaata seksiä ja ajaa yhteiskunnan turmioon. Hän väitti tekstissään, että ydinperheen, avioliiton, pariuskollisuuden ja sukupuolijaon murentaminen ovat vähintään osaksi laskevan syntyvyyden taustalla.
Puolustusvoimat kertoo Twitterissä saaneensa blogista paljon palautetta.
– Teksti oli Puolustusvoimien arvojen ja toimintatapojen vastainen. Jatkamme asian käsittelyä Puolustusvoimissa, Twitterissä todetaan.
Olemme saaneet kenttäpiispa Pekka Särkiön Kotimaa24-blogitekstistä paljon palautetta. Särkiö on pyytänyt anteeksi ja itse poistanut kirjoituksensa. Teksti oli Puolustusvoimien arvojen ja toimintatapojen vastainen. Jatkamme asian käsittelyä Puolustusvoimissa.
— Puolustusvoimat (@Puolustusvoimat) June 23, 2020
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.