Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

16.3.2026 09:38 ・ Päivitetty: 16.3.2026 09:38

Purra lyttää perintöveron poistamisen HS:ssä – Asiantuntija: ”Kokoomus tavoittelee vuosisadan puhallusta”

iStock

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tyrmää ajatuksen perintöveron poistamisesta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallitus on tehnyt jo veropäätöksensä eikä valmistele perintöveron poistamista. Pidän ajatusta hyvin epärealistisena, Purra sanoo HS:lle.

HS kertoi viime perjantaina hankkimiinsa tietoihin vedoten, että kokoomus tavoittelee perintöveron poistamista huhtikuun kehysriihessä. Myös elinkeinoelämä on pitänyt asiaa tapetilla.

Myös SDP:tä lähellä olevan Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér torppaa ajatuksen.

– Kokoomus tavoittelee vuosisadan puhallusta. On selvää, että varakkaissa suvuissa olisi lahjakirjat valmiina omaisuuden siirtämiseksi heti seuraavana päivänä veron poistosta. Veromenetykset jäisivät pysyviksi, sillä varakkaimmat voivat hyödyntää omaisuutta ilman sen myymistä, Finér sanoo tiedotteessa.

Finér on veropolitiikan asiantuntija, joka on julkaissut viime vuosina muun muassa kaksi tutkimusraporttia perintö- ja lahjaverotuksesta.

– Valtaosalle suomalaisista Ruotsin veromalli tarkoittaisi verotuksen kiristymistä. Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa perinnöistä jää alle 30 000 euron, jolloin niistä ei makseta veroa. Sen sijaan myyntivoittoveroa perittäisiin pienistäkin perinnöistä, kun omaisuus myydään.

Myös Purra sanoo, että hyötyjiä olisivat ennen kaikkea varakkaat sukuyhtiöt ja perheet.

– Emme voi hyväksyä sellaista.

Finér arvioi tutkimusten ja Ruotsin kokemusten perusteella, että ehdotettu myyntivoittovero korvaisi vain murto-osan miljardin veromenetyksistä.

– On käsittämätöntä, että perintöveron poistoa ehdotetaan nyt, kun julkinen talous on tiukoilla. Ehdotusta ei voi perustella kasvulla, sillä perintövero on kasvun kannalta hyvä vero. Ehdotettu myyntivoittoveromalli haittaisi kasvua, kun se lukitsisi verosyistä omistuksia varakkaiden perheiden vesoille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU