Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

30.6.2023 13:56 ・ Päivitetty: 30.6.2023 13:57

Purra: ”Sanon tämän nyt niin painokkaasti kuin voin: tämä hallitus toimii yhdessä tai ei ollenkaan”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan eroa Twitterissä. Purra toteaa kesäkuun loppuvan ikävästi.

Demokraatti

Demokraatti

– Vilhelm Junnilan päätös on äärimmäisen raskas sekä hänelle itselleen että meille kaikille muille. Hän osoitti tänään juuri sitä suoraselkäisyyttä, josta olen oppinut hänet tuntemaan. Vyörytys oli sellainen, että se olisi vahingoittanut Suomea ja perussuomalaista kansanliikettä.

– Syytösten paineessa Junnilalla riitti voimaa nähdä kokonaiskuva ja asettaa Suomen etu kaiken muun edelle. Kiitos Vilhelmille. Hän osoitti olevansa päätä pidempi kuin moni häntä nyt kritisoinut taho, Purra kirjoittaa.

Purra väittää syytösten joukossa olleen viisi väitettä, jolla ei ollut minkäänlaista totuuspohjaa, mutta ei yksilöistä mistä väitteistä on kyse.

– Perussuomalaiset on valmis työhön Suomen hyväksi. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä nyt nähdyillä tavoilla. Pelisääntöjen on pidettävä ja hallituksen on toimittava yhtenäisesti. Sanon tämän nyt niin painokkaasti kuin voin: tämä hallitus toimii yhdessä tai ei ollenkaan, Purra toteaa.

Demokraatti ei tavoittanut Purraa kommenttia varten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU