Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pyynikintorille uusi ilme – taidemuseolle lisärakennus

Tampereen Taidemuseo sijaitsee Pyynikintorin liepeillä vanhassa kruunun viljamakasiinissa. Museotiloja on osittain myös maan alla. Taidemuseon tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta.

Tampereen Taidemuseo saanee kauan odotetun laajennuksensa Pyynikintorin kupeeseen. Nykyisen museorakennuksen viereen kaavailtu uudisosa on mukana kehittämispapereissa, joista paraikaa sorvataan museon ja Pyynikintorin alueen avointa suunnittelukilpailua. Se on määrä julistaa loppuvuodesta.

Pormestarin asettama Tampereen taidemuseon alueen ja Pyynikintorin kehittämisen ohjausryhmä on viime aikoina tarkastellut tulevan kilpailun reunaehtoja, kuten taidemuseon tilatarpeita ja museon tontin toiminnallisuutta, kilpailun aluerajausta, erilaisia massoitteluvaihtoehtoja ja joukkoliikenteen sekä pysäköinnin tuomia haasteita.

– Olen tyytyväinen, että suunnittelukilpailu saadaan liikkeelle. Niin taidemuseon kuin Pyynikintorin kehittäminen ovat monella tapaa tärkeitä asioita läntisen keskustan kehityksen ja vetovoiman kannalta. Toivottavasti löydämme luovia ratkaisuja, joita voidaan myöhäisemmässä vaiheessa viedä eteenpäin, sanoo ohjausryhmän puheenjohtaja, apulaispormestari Pekka Salmi (sd).

Tampereen vetovoimaiset taidemuseot ovat kaivanneet toiminnaltaan ja sijainniltaan uusia tiloja. Tampereen kaupunkistrategian 2014-17 yhtenä tavoitteena on, että Tampereen asema kulttuuri-, kongressi-, tapahtuma- ja matkailukaupunkina vahvistuu.

– On tärkeää, että taidemuseon ja Pyynikintorin kehittämisestä keskustellaan avoimesti ennen kilpailun käynnistämistä. Myös museon asemasta ja roolista kuvataiteen toimijakentässä on syytä käydä laaja keskustelu, sanoo Salmi.

Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii apulaispormestari Salmi ja varapuheenjohtajana apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki (vihr). Ohjausryhmässä on edustus kaupungin eri hallintokunnista, taideyhdistyksistä, asukasyhdistyksestä ja yrittäjäjärjestöstä.

Ratikka vie museolle

Tampereen taidemuseo sijaitsee Amurin kaupunginosassa Pyynikintorin pohjoislaidassa runsaan 5 400 neliön tontilla, jolla on käyttämätöntä rakennusoikeutta. Taidemuseon lähiympäristössä on myös aluetta, jota voidaan kehittää.

Suunnitteilla oleva raitiotie halkaisee suunnittelualueen. Tampereen taidemuseon osalta tavoitteeksi asetetaan, että museon kehittäminen ja tarvittava lisärakentaminen toteutetaan nykyisellä paikalla. Arkkitehtikilpailuun liitetään ideasuunnitelman laatiminen Pyynikintorin sekä museota ympäröivän alueen kehittämisestä.

Pyynikintori on toiminut kauppapaikkana jo 1800-luvulla. Ensin sitä sanottiin Plassiksi, sitten Aleksanterintoriksi, ja vuodesta 1927 nimeksi tuli asemakaavan mukana Pyynikintori.

Tampereen taidemuseona toimiva entinen viljamakasiini on C.L. Engelin suunnittelema kaupungin kolmanneksi vanhin rakennus ja on valmistunut vuonna 1838. Vuodesta 1931 rakennus on ollut museokäytössä, aluksi Tampereen Taideyhdistyksen ylläpitämänä ja vuodesta 1985 Tampereen kaupungin taidemuseona. Viime vuosina rakennuksen alakerrassa on toiminut Muumilaakso, joka siirtyy 2017 Tampere-taloon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE