Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Radiota kuunteli 4,4, miljoonaa suomalaista viikoittain – Ylen Radio Suomi suosituin

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Radiota kuunteli viime vuonna 4,4 miljoonaa suomalaista viikoittain, kertoo tutkimusyritys Finnpanel tiedotteessaan. Finnpanelin mukaan muutokset radionkuuntelussa olivat viime vuonna hyvin pieniä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Keskimäärin radiota kuunneltiin viikossa lähes 17 tuntia. Päivittäin radiota kuunneltiin keskimäärin noin kaksi ja puoli tuntia.

Eniten radiota kuuntelivat 55 vuotta täyttäneet. He kuuntelivat radiota keskimäärin liki neljä tuntia päivässä.

25-54-vuotiaat puolestaan kuuntelivat radiota keskimäärin lähes kaksi tuntia päivittäin.

ENITEN radion ääreen keräännyttiin viime vuonna puoli kymmeneltä arkiaamuisin. Näinä hetkinä radiota kuunteli yli 1,1 miljoonaa suomalaista.

Suosituin radion kuuntelupaikka oli koti. Hieman yli puolet kaikista radion kuunteluminuuteista kuunneltiin kotona.

Seuraavaksi suosituin paikka kuunnella radiota oli auto, jossa tapahtui hieman alle neljännes kaikesta kuuntelusta.

Suomen kuunnelluin radiokanava oli viime vuonna Ylen Radio Suomi. Noin kolmasosa kaikesta yli 9-vuotiaiden radionkuuntelusta oli Radio Suomen kuuntelua.

Kokonaisuudessaan radion kuunteluaika jakautui likipitäen tasan julkisten Ylen kanavien ja kaupallisten radiokanavien kesken.

Kaupallisista kanavista kuunnelluimpia olivat Radio Nova ja Radio Suomipop.

25-54-vuotiaista lähes neljä viidesosaa kuunteli kaupallisia kanavia viikoittain. Yli kaksi kolmasosaa ikäryhmän kaikesta radionkuuntelusta kohdistui kaupallisille kanaville.

Finnpanel mittaa Suomessa television katselua ja radion kuuntelua. Yritys saa toimeksiantoja muun muassa Yleltä, MTV:ltä, Sanoma Media Finlandilta ja RadioMedialta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE