Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Rahanpesijät etsivät heikoimman lenkin” – Heinäluoma porsaanreikiä tukkivan työryhmän johtoon

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) on nimetty puheenjohtajaksi työryhmään, joka etsii uusia ja toimivia keinoja rahanpesun ja veronkierron lopettamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Arvostetun ajatushautomon Center of European Policy Studies CEPS:n työryhmä aloittaa työnsä tammikuussa 2020. Siltä odotetaan esityksiä ensi vuoden loppuun mennessä. Työryhmä kokoaa yhteen keskeisiä toimijoita, kuten viranomaisia, tutkijoita, poliitikkoja ja finanssisektoria, rahanpesun vastaiseen taisteluun.

– Rahanpesu on edelleen iso ongelma Euroopassa ja se on riski talouden vakaudelle. Tarvitsemme aktiivista keskustelua keinoista, joilla pystymme entistä konkreettisemmin puuttumaan väärinkäytöksiin, Heinäluoma toteaa tiedoteessa.

Hänen mukaansa laadukkaan journalistisen työn – ja välillä myös sattuman kautta – on saatu parempi kuva siitä, kuinka laajaa toimintaa rahanpesu ja verojen kiertäminen edelleen ovat.

– Esimerkiksi Panama-paperit paljastivat, miten maassa toiminut lakiyritys on auttanut asiakkaitaan kiertämään veroja erilaisten yritysjärjestelyjen ja lainsäädännön porsaanreikien avulla. Eurooppa menettää lähes 50 miljardia verotuloja tämän vuoksi, Heinäluoma huomauttaa.

“Eurooppalainen lainsäädäntö on edelleen liian löysä.”

Euroopan unioni on saanut viimeisten vuosien aikana päätetyksi rahanpesun estävistä direktiiveistä. EU-parlamentti hyväksyi syyskuussa asiaa koskevan kannanoton, jossa vaadittiin yhtenäisempää valvontaa ja lainsäädäntöä.

Lisää aiheesta

– Valitettavasti tilanne on se, että eurooppalainen lainsäädäntö on edelleen liian löysä. Tämä synnyttää tilaa kansallisille poikkeamille ja porsaanrei’ille. Heikon lainsäädännön seurauksena on, että rahanpesijät etsivät heikoimman lenkin ja käyttävät hyväkseen maita, joissa valvonta ei ole tehokasta, Heinäluoma muistuttaa.

Hän korostaa, että Euroopassa on tehtävä omia poliittisia päätöksiä ja tehostettava yhteistä valvontaa. Myönteiseksi hän näkee sen, että rahoitusalan yritykset vaativat yhä enemmän yhtenäisiä ja toimivia sääntöjä ja kannattavat myös yhteistä valvontaa.

– Toivon, että kaikki toimijat niin Suomesta kuin muualta Euroopasta lähtevät mukaan laaja-alaiseen yhteistyöhön rahanpesumahdollisuuksien tukkimiseksi. Tästä hyötyvät suoraan niin rehelliset yritykset, elinkeinoelämä kuin veronmaksajatkin, Heinäluoma toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE