Työmarkkinat
26.2.2020 15:09 ・ Päivitetty: 26.2.2020 15:09
Rahoitusalalle ylityökielto: ”Pro haluaa turvata kaikkien jäsentensä ostovoiman”
Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ovat ilmoittaneet rahoitusalaa koskevasta ylityö- ja liukumakiellosta sekä vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellosta. Ne astuvat voimaan torstaiaamuna.
Ammattiliitto Pron mukaan Palvelualojen työnantajat Palta on esittänyt palkkamallia, jonka mukaan enintään puolet palkankorotuksesta jaettaisiin yleiskorotuksena ja vähintään puolet palkkakeskustelun kautta.
– Pro haluaa turvata kaikkien jäsentensä ostovoiman. Palkkakeskustelun kautta jaettava korotus todennäköisesti kohdistuisi vain pienelle joukolle toimihenkilöistä. Aikaisemmin tehdyt palkkakeskustelututkimukset osoittavat, että ne rahoitusalan asiantuntijat, jotka eivät tee myyntityötä ja saa myyntibonuksia, saattaisivat jäädä suurella todennäköisyydellä palkkakeskustelukorotuksen ulkopuolelle, kertoo Pro:n finanssisektorin johtaja Antti Hakala tiedotteessa.
Pron mukaan myös kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 tunnin työajanpidennyksestä luopuminen ”ahdistaa työnantajaa”.
Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaara sanoo työnantajien tuoneen pöytään vaihtoehtoisia, rahoitusalalle sopivia tapoja ”muuntaa kiky-tunnit alalle sopiviksi käytännöiksi”. Sajavaaran mukaan palkansaajapuoli on ollut haluton keskustelemaan niistä. Sajavaaran mukaan neuvotteluissa kynnyskysymykseksi nousee palkkakeskusteluerän suuruus.
– Palkkakeskustelu on työehtosopimuksessa sovittu tapa jakaa korotusta suoriutumisen perusteella. Rahoitusalalla on tämän vuoksi muista aloista olennaisesti poikkeava työehtosopimukseen palkankorotusjärjestelmä. Rahoitusalan tilannetta ei voi verrata muilla aloilla tehtyihin ratkaisuihin palkankorotuksen toteuttamistavan osalta. Järjestelmän toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että palkkakeskustelulla olisi suoritusta ohjaava vaikutus, Sajavaara sanoo tiedotteessa.
Paltan mukaan rahoitusalan työehtosopimusta koskevia neuvotteluja on tarkoitus jatkaa 2.3.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.