Talous
28.4.2023 08:48 ・ Päivitetty: 28.4.2023 08:49
Raideliikenteessä matkustajamäärät nousivat yli pandemiaa edeltäneen tason – VR:n kannattavuus parani
VR Groupin kannattavuus parani alkuvuodesta kaukoliikenteen matkamäärien noustua hieman yli pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tason.
Konsernin mukaan matkustajamäärät nousivat erityisesti vapaa-ajan matkustuksen ansiosta. Kotimaan matkoja tehtiin tammi-maaliskuussa 3,4 miljoonaa kappaletta. Kasvua vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna oli kaksi prosenttia.
Toimitusjohtaja Elisa Markulan mukaan VR:n liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 49,9 prosenttia ja oli 302,9 miljoonaa euroa. Kasvua vauhditti hänen mukaansa matkamäärien kasvu sekä Ruotsin yritysosto. VR osti ruotsalaisen bussi- ja raideoperaattori Arriva Sverigen kesällä.
Vertailukelpoinen liikevaihto ilman Ruotsin yrityshankinnan vaikutusta kasvoi 14,9 prosenttia ja oli 232,3 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos jäi 0,2 miljoonaa miinukselle.
- Korkea energian hinta ja inflaatio korottivat tuotantokustannuksia ja heikensivät kannattavuutta samoin kuin neljänneksen lopulla vaikuttaneet työtaistelut, Markula sanoo tiedotteessa.
Kaupunkiliikenteen kannattavuutta Suomessa heikensikin konsernin mukaan poikkeuksellisen kova inflaatio. Tavaraliikenteessä idänliikenteen alasajoa onnistuttiin osittain korvaamaan kotimaan kuljetuksilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.