Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raippamalli iski – Kelan tiedot: Lähes puolet Kelan työttömyysturva-asiakkaista ei yltänyt aktiivimallin ehtoihin

Lähes puolet Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavista työttömistä joutuu työttömyysturvan leikkaamisen kohteeksi, Kela kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Tähän mennessä kerättyjen tietojen perusteella 95 084 (50,7 %) henkilöä on täyttänyt aktiivisuusehdon ensimmäisellä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla, joka päättyy maaliskuun lopussa.. Luvussa on mukana myös ne henkilöt, joilta ei edellytetty aktiivisuutta.

Vastaavasti aktiivisuusehtoa ei ole täyttänyt 49,3 prosenttia niistä, jotka saavat Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Tämä tarkoittaa, että heidän työttömyysetuuttaan leikataan huhtikuun alusta lähtien.

Ensimmäinen työttömien aktiivimalliin liittyvä 65 maksupäivän tarkastelujakso on päättynyt. Kela kertoo tarkastelleensa sen ajalta noin 187 400:n työttömyysturvaa saavan henkilön aktiivisuutta.

Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön on 65 maksupäiväjakson aikana 18 tuntia palkkatyössä, ansaitsee yrittäjätuloa 241 euroa tai on 5 päivää TE-palveluiden järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa.

Tilastot aktiivisuusehdon täyttämisestä vaihtelevat voimakkaasti paikkakunnittain. Esimerkiksi Keski-Suomessa sijaitsevalla Luhangan kunnalla lähes 90 prosenttia Kelan työttömyysturva-asiakkaista ei täyttänyt aktiivisuusehtoa.

Joillain paikkakunnilla puolestaan vain noin 20 prosenttia asiakkaista kärsii leikkurista.

Lisää aiheesta

Luvut ovat yhä arvioita.

Kela muistuttaa, että luvut ovat yhä arvioita. Koko ensimmäisen tarkastelujakson tiedot on kerätty vasta noin 10 %:lta Kelan työttömyysturva-asiakkaista. Kelan tilastot täydentyvät sitä mukaa kuin asiakkaalle maksetaan viimeinen tarkastelujaksolle osuva etuusmaksu.

Kelan ennakkotiedoista uutisoitiin jo viime viikolla, kun Aamulehti kertoi, että 46 prosenttia Kelan työttömyysturva-asiakkaista on alkuvuoden aikana täyttänyt aktiivimallin aktiivisuusehdon. Tänään Kela julkaisi kuitenkin lopulliset ennakkotietonsa.

Toukokuun alussa saadaan tieto siitä, kuinka moni Kelan työttömyysetuuden saaja sai huhtikuussa päätöksen työttömyysetuuden määrän pienenemisestä.

Lopulliset tilastot ensimmäisestä aktiivimallin tarkastelujaksosta saadaan heinäkuussa. Silloin tiedetään, kuinka monelle lopulta maksettiin työttömyysetuutta koko tarkastelujakson ajan ja kuinka moni heistä täytti aktiivisuusehdon.

Juttua on päivitetty viimeksi klo 9:30.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE