Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Raju säästöohjelma julki: “Suurimpia leikkauksia Kelan toimintakuluihin vuosikymmeniin”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansaneläkelaitos eli Kela kertoo vähentävänsä määräaikaisia työntekijöitä ja karsivansa toimitiloja. Kelan hallitus on vahvistanut tuottavuusohjelman, jonka tarkoituksena on säästää 45 miljoonaa euroa vuosina 2025-2027.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Nämä ovat suurimpia leikkauksia Kelan toimintakuluihin vuosikymmeniin, sanoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas tiedotteessa.

Kiukkaan mukaan Kelan työmäärä on ollut kasvussa nykyisellä hallituskaudella etuuksiin ja palveluihin tehtyjen muutosten vuoksi.

-  Ensisijaisten tukien, kuten asumistuen ja työttömyystukien, muutokset ovat siirtäneet asiakkaita hakemaan täydentävää tukea, Kiukas sanoo.

Hänen mukaansa Kela pyrkii kuitenkin jatkossakin siihen, että asiakkaat saavat laadukasta palvelua ja päätökset annetaan ajoissa.

Kelan mukaan tuottavuusohjelmaa on toteutettu kesäkuusta lähtien. Ensi vuoden alussa Kelassa työskentelee noin 200 työntekijää vähemmän kuin vuotta aiemmin. Määräaikaisten työsuhteiden vähentämisen lisäksi Kela aikoo lähivuosina yhdistää ja lakkauttaa tehtäviä vakinaisten työntekijöiden lähtiessä.

Lisäksi Kelassa kehitetään sähköisiä palveluita. Asiakkaita kannustetaan luopumaan paperipostista.

Kelassa oli toissa vuonna noin 8 600 työntekijää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE