Maapallomme on ajautumassa kohti tilannetta, jossa saastuttamisen kelkkaa ei voida enää kääntää ja ponnistelumme puhtaampaa tulevaisuutta varten ovat turhia – näin usein kuulee väitettävän.

Vai onko näin? Mitä jos kuitenkin olisi jotain tehtävissä? Voisimmeko kehittämällä ja kehittymällä saada aikaiseksi puhtaan tai lähes saasteettoman rakennuksen?

Hämeen ammattikorkeakoululla olisi paikka ruveta tarjoamaan lisäkoulutusta tai kehittää kokonaan uusi opiskelukokonaisuus vihreän rakentamisen osa-alueelle.

On välttämätöntä saada uudenlaista osaamista rakennusalalle, jotta hiilineutraalisuustavoitteet voitaisiin saavuttaa ja saada turvattua tulevaisuus myös lapsillemme ja lastemme lapsille tällä pallolla.

Tämä ei tule olemaan rahallisesti halvin, mutta se on taatusti ainoa vaihtoehto. Tämä ei myöskään tule tapahtumaan yhdessä yössä, mutta toivottavasti seuraavat vuosikymmenet tekevät meille mahdottomasta mahdollisen.

Kestävä kehitys tarkoittaa elämistä ja olemista maapallon kantokyvyn rajoissa. Jos jossain käytetään resursseja, pitää niitä toisaalla tulla lisää.

Kestävässä kehityksessä nivoutuu yhteen taloudelliset intressit, ihmisarvon periaatteet ja näkökulmat elinvoimaisten ekosysteemien pärjäämisestä. Tulisi ajatella siten että maapallo jää hieman parempaan jamaan ihmisen täältä lähtiessä, kuin tänne syntyessä.

Kestämättömän kehityksen vähentäminen ja niin sanottu viherpesu ja ekotehokkuus toimivat vain lyhyen aikavälin korjaavina toimenpiteinä.

Rakenteellinen muutos pitää löytyä syvemmältä toimintatavoista ja ajatusmalleista.

RAKENTAMINEN ja sen johdannaisvaikutukset ovat yksi suurimmista saastuttajista. Mitä voimme tehdä? Kieltää tai vähentää rakentamista?

Yleensä isoja saastuttamisen aloja suitsitaan kielloilla ja määräyksillä. Voidaan kuitenkin kääntää ajatusmaailma toisin päin. Jos ala saastuttaa paljon, siinä on samalla myös paljon potentiaalia kehittyä vähemmän saastuttavaksi alaksi.

Tarvitaan rivakkaa muutoshalua koko rakennusalalla, koska nykyiset tavat toimia kuluttavat kestämättömän määrän raaka-aineita ja energiaa.

Tällaisen kestävän kehityksen suunnan mahdollistaa niin sanottu elinkaariajattelu, jossa kaikki rakennuksen vaiheet, aina suunnittelusta materiaalien valmistamiseen, rakentamiseen, käyttöön ja rakennuksen elinkaaren lopussa myös sen purkamiseen on ennalta suunniteltu mahdollisimman vähäpäästöisesti.

Nykyään jos ostat matkapuhelimen, on varmaa, että jokaisella komponentilla ja osalla on oma numeronsa ja sitä kautta materiaali-, ja valmistetiedot. Nykyään puhelimen tullessa matkansa päähän, se pystytään kierrättämään lähes sataprosenttisesti.

Samaan voitaisiin pyrkiä myös rakennusalalla.

KUN TIEDETÄÄN rakennuksen kaikki materiaalit, niiden tarkat määrät sekä aineosat voitaisiin paremmin suunnitella rakennuksen kierrätys ja sen osien uudelleen käyttö elinkaaren lopussa. Näin voitaisiin välttää turhaa resurssien käyttämistä ja jopa tuhlaamista.

Suunnitteluvaiheessa voidaan vielä miettiä tilojen muuntojoustavuutta ja mahdollisia yhteiskäyttömahdollisuuksia.

Silloin saadaan rakennuksen käyttöikää lisättyä ja käyttöastetta korotettua, minkä johdannaisvaikutukset tarkoittavat vähemmän uusien tilojen rakentamista, ja täten pienempää hiilijalanjälkeä.

Kirjoittaja on forssalainen rakennusmestari (AMK),
Tyykikylän Demarit Ry:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston ja yhdyskuntalautakunnan jäsen sekä kuntavaaliehdokas