Politiikka
1.8.2025 07:43 ・ Päivitetty: 1.8.2025 08:19
Raportti: Hoivavastuun siirto läheisille heikentäisi taloutta ja kaatuisi naisten niskaan – ”Hoivan tarve ei poistu palveluista leikkaamalla”
Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto on esittänyt, että aikuisten lasten tulisi ehkä kantaa enemmän vastuuta ikääntyneiden vanhempiensa hoivasta. Kalevi Sorsa -säätiön tuore tutkimusraportti osoittaa, että hoivavastuun siirtäminen läheisille heikentäisi työllisyyttä ja tuottavuutta. Julkisen talouden kannalta se voisi tulla kalliiksi.
Kalevi Sorsa -säätiön joulukuussa julkaiseman raportin tutkimuskatsaus osoittaa, että ikääntyneen läheisen hoivaaminen johtaa monilla työikäisillä ansiotyön lopettamiseen, työtuntien vähentämiseen ja matalampaan palkkaan.
Esimerkiksi muistisairaan omaisen hoitaminen kotona on usein niin kuormittavaa, etteivät voimavarat enää riitä palkkatyöhön.
– Kansainvälinen tutkimus osoittaa, kuinka palkaton hoiva vähentää niin läheisten osallistumista työelämään kuin heidän työtuntejaan. Raportissamme arvioitiin, että ympärivuorokautiseen hoivaan jo tähän asti tehdyt säästöt vähentävät työllisyyttä 400-1900 henkilötyövuodella vuoteen 2030 mennessä, sanoo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.
RAPORTIN mukaan ympärivuorokautiset hoivapaikat vähenevät tällä vuosikymmenellä 11 000:lla, kun hoivan tarve kasvaa.
Samaan aikaan hyvinvointialueet ovat päättäneet säästää palveluista. Näistä leikkauksista aiheutuu myös muita tulonmenetyksiä ja kustannuksia, kun esimerkiksi ympärivuorokautisen palveluasumisen heikentynyt saatavuus kuormittaa muita terveydenhuollon palveluja.
– Hoivan tarve ei poistu palveluista leikkaamalla, hoivaaja vain muuttuu. Julkisesti järjestetyt hoivapalvelut ovat usein tosiasiallisesti halvempia, kun ammattilaiset tarjoavat niitä isommalle joukolle, Finér toteaa.
Lisää aiheesta
MURTO on perustellut tarvetta siirtää hoivavastuuta julkisen talouden heikolla tilalla. Hänen mukaansa se tekee vaikeaksi nykytasoisten palvelujen tarjoamisen ikääntyvälle väestölle.
Kalevi Sorsa -säätiön raportti kuitenkin osoittaa, että leikkaukset voivat viedä ojasta allikkoon, kun työllisyys ja tuottavuus kärsivät. Säästöt uhkaavat myös jäädä näennäisiksi, sillä kustannuksia siirtyy samalla toisaalle.
– Kynnys saada ympärivuorokautista hoivaa on jo nyt korkea. On selvää, että vaikutus näkyisi heti työpaikoilla, jos työikäiset lapset laitetaan kantamaan vastuuta yhä huonokuntoisemmista vanhemmistaan. Suomen talous nojaa työllisyyteen ja tuottavuuteen. Niiden kasvua on kuitenkin turha haikailla, jos kasvavalla joukolla työikäisistä on vastuullaan läheinen, joka vaatii huolta kellon ympäri, Finér sanoo.
HÄN korostaa, että julkista taloutta ollaan heikentämässä tietoisesti, kun hallitus päätti keväällä yli kahden miljardin euron veronkevennyksistä. Säästöjä olisikin parempi etsiä muualta kuin vanhusten hoivasta.
Finérin mukaan kyse on myös ihmisten paremmasta arjesta ja tasa-arvosta. Kaikilla ei ole varaa hankkia itse hoivapalveluja, joita moni tarvitsee ikääntyessään.
– Ihmisten elämänlaatu paranee, kun riittävät julkiset hoivapalvelut ovat vaihtoehto. Omaisen hoivaaminen aiheuttaa läheisille myös kielteisiä vaikutuksia, kun heidän palkkansa ja työllisyytensä jäävät pysyvästi alemmalle tasolle. Tutkimusten mukaan nämä vaikutukset korostuvat naisilla, Finér toteaa.
TUTKIJA Heta Melartinin Kalevi Sorsa -säätiölle kirjoittama tutkimusraportti Joku muu hoitaa: Miten ympärivuorokautisen palveluasumisen säästöt vaikuttavat palkattomaan hoivaan ja läheisten työllisyyteen? julkaistiin joulukuussa 2024.
Melartin teki raportissa ensi kertaa Suomessa arviolaskelman siitä, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen säästöt vaikuttavat läheisten hoivaan ja heidän työllisyyteensä. Sitä varten hän analysoi yhteensä 33 vuosina 2012-2024 julkaistua palkattoman hoivatyön ja vanhushoivapalveluiden työmarkkinavaikutuksia koskevaa kansainvälistä tutkimusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
27.6.2025 09:49
THL: Ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömäärä laskenut noin 3 500:lla – asiakasmäärät ennallaan