Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Piirikierros

Raumalainen yrittäjä Jari Laihonen antaa pisteet paikallispolitiikan hyvälle hengelle – ”Ei haukuta toista, eikä lytätä mielipiteitä, vaan pohditaan asioita yhdessä”

Tommi Vainio
Kivikylän kotipalvaamon toimitusjohtaja Jari Laihonen kinkunverkotuspuuhissa Juhani Koskialhon (oikealla) kanssa.

Jari Laihosen perhe muutti äidin vanhaan kotipaikkaan Raumalle – silloisen Lapin kuntaan, Kivikylän kylään – 1970-luvun lopulla. Silloin isä teki pihapiirissä olevan 1920-luvulla rakennetun saunan kattoon hyllyt ja alkoi palvata savusaunassa lihaa vanhan ajan metodein. Silloin vähän toisella kymmenellä ollut poika pääsi tutustumaan lihanjalostuksen saloihin.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– Sain siinä pakko-opin, kun isä pisti muksut töihin. Olimme veljieni kanssa apumiehinä, Jari Laihonen kertoo.

Kun Jari Laihonen oli 24-vuotias, isä kuoli. Elettiin 1990-luvun kovia lama-aikoja, eikä töitä juuri ollut. Metallialalla työskennellyt Laihonen tuumi, että hän voisi sivutöinään jatkaa lihahommia. Sitten vuonna 1995 hän päätti, että tätähän voisi kokeilla ihan kunnolla.

– Palkkasin ensimmäisen työntekijän ja siitä lähdettiin kasvamaan. Yksitellen ihmisiä on tullut oven taa ja kysynyt töitä. Jos on ollut vähänkään liha-alan ammattitaitoa, olen yleensä sanonut, että kyllä me jotain keksitään – että tule sitten maanantaina töihin.

Kivikylän Kotipalvaamo on vuosien mittaan kasvanut kolmesataa ihmistä kolmessa tehtaassa työllistäväksi yritykseksi. Huittisissa valmistuu makkaraa ja Säkylässä tehdään tuotteita siipikarjasta ja eineksiä jauhelihasta. Lapin tehtaassa, samassa paikassa, jonka pihasaunasta kaikki alkoi, leikataan ruhoja ja palvataan lihaa. Siellä Jari Laihosen voi tavata vaikka aamukuudelta leikkaamassa lihaa rinta rinnan työntekijöiden kanssa.

– Ihan tavallista työtä tämä kuitenkin on. Olen aina viihtynyt työssä, silloinkin kun olen ollut jonkun muun palveluksessa, Kivikylän toimitusjohtaja sanoo.

– Siinä kun ollaan ison pöydän ääressä nokat vastatusten, niin kyllä siinä juttu lentää. Porukka kommentoi äkkiä kaikkea ja joudun SDP:täkin siinä puolustelemaan, Rauman kunnallispolitiikassakin vaikuttava Laihonen kertoo.

Pidän SDP:n ajatuksesta, että meillä on hyvin säädelty markkinatalous.

Jari Laihonen lähti ehdolle vaaleissa vuonna 1999 ja nousi Lapin kunnanvaltuustoon SDP:n listoilta – silloin vielä sitoutumattomana. Puolueeseen hän liittyi vuonna 2010, kun Lappi liitettiin Raumaan ja hyvän äänimäärän vaaleissa saaneelle miehelle aukesi paikka kaupunginhallituksessa.

– SDP:n listoilta oli luontevaa lähteä, koska se [demarius] on sukuvika ja kaveripiirissäkin oltiin yhtä mieltä asioista, hän kertaa.

Laihonen kuvaa paikallispolitiikkaa hienoksi lajiksi, joka on antanut paljon hänen elämäänsä – kokemuksia ja oppia. Hänen mielestään valtakunnan politiikka antaa omituisen kuvan politiikasta. Se näyttäytyy mediassa välillä perin riitaisana nokitteluna, josta esimerkkinä hän mainitsee A-studion keskustelut.

– Paikallistasolla ei haukuta toista, eikä lytätä mielipiteitä, vaan pohditaan asioita yhdessä. Eri mieltä saa olla, mutta tuodaan ne omat hyvät vaihtoehdot pöytään ja sovitetaan niitä toisen tekemään ehdotukseen. Sillä tavalla päästään etenemään. Paikallistasolla hienoa on yhtenäinen päätöksenteko ja myötäeläminen, hän kuvailee.

Joskus Laihosta on peloteltu, että puolueeseen kuuluminen olisi yrittäjälle haitaksi. Että ei kokoomuslainen voi tulla ostoksille tehtaanmyymälään tai että keskustalainen tuottaja hyljeksii julkidemaria yrittäjää, eikä myy eläimiään makkaran aineksiksi.

– Olen sanonut, että ei tuollaisia pidä uskoa ollenkaan. Se on jotain vanhaa ajattelua, että poliittinen näkemyksesi olisi [yritystoiminnassa] haitaksi. Kaikki kuitenkin näkevät, että koko elintarviketeollisuusketju on yhteneväinen – ollaan sillä tavalla kuitenkin yhtä puuta ja samalla asialla, hän sanoo.

Minkä asian Laihonen yrittäjänä nostaisi myönteiseksi SDP:n linjassa?

– Pidän SDP:n ajatuksesta, että meillä on hyvin säädelty markkinatalous. Kyllä se palvelee yhteiskuntaa, ja se on asia, mitä pitää kehittää, hän sanoo.

Tuotantoketjussa lujasti töitä tekeviä ihmisiä vähän loukkaa, kun uutisointi on sellaista, että me pilaamme koko maailman.

Palataan Kivikylän lihanleikkuupöydän ääressä käytäviin keskusteluihin. Millaisissa asioissa Jari Laihonen joutuu puolustamaan puoluettaan? Laihosen mukaan mielikuva SDP:stä kaikenlaisia rajoittavia sääntöjä suoltavana elää sitkeästi, vaikka oikeistohallituksen mainostama normien purku jäi toteutumatta.

– Ihmisille kuitenkin jäi sellainen kuva, että Sipilän hallitus vähensi sääntelyä ja nyt SDP:n ollessa hallituksessa, tulee taas lisää sääntöjä, Laihonen kuvailee.

Tulipa sääntely mistä suunnasta hyvänsä, ei Laihonenkaan voi väittää suhtautuvansa siihen aina heti riemumielin. Hän sanoo, että säännöt ovat usein tullessaan ikäviä, mutta jonkin ajan kuluttua huomaa, etteivät ne niin huonoja olleetkaan. Hän antaa esimerkiksi ammattiautoilijoiden direktiivikoulutuksen.

– Kyllä se kenkutti, että parisenkymmentä ihmistä pitää kouluttaa ja itsekin piti siellä istua – kallista ja aikaavievää. Mutta kun pysähtyi ajattelemaan, niin eihän se ole huono asia, että mietitään vähän, miten tuolla maanteillä ajellaan. Eikä se ole Kivikylälle vahingoksi, että meillä on asialliset ja ammattitaitoiset kuljettajat, hän kuvailee.

Laihonen toivoo, että SDP pitäisi lähituotannon ja pellolta kauppaan saakka työllistävän tuotantoketjun lippua korkealla. Kivikylän lihanleikkuupöydän ääressä on vaikea puolustaa puheita lihan syömisen vähentämisestä. Se kun merkitsisi myös töiden vähentymistä.

– Tässä asiassa sieltä nousee vähän kiukkua SDP:tä kohtaan. Totta kai kuuluu katsoa lautastaan, että mitä siihen pistää – syödä monipuolisesti – mutta kyllä lähellä tuotettu vielä paikkansa puoltaa. Ilmastoasioista on otettu koppi, kotimaista ruokaa halutaan tuottaa mahdollisimman ekologisesti, hyvin ja puhtaasti.

– Tässä tuotantoketjussa lujasti töitä tekeviä ihmisiä vähän loukkaa, kun uutisointi on sellaista, että me pilaamme koko maailman, Laihonen huokaa.

Haastattelun päätteeksi on kysyttävä jääkiekkofanin odotukset lätkän SM-liigan alkavalle kaudelle. Laihonen unelmoi aikoinaan pitkään, että saisi Huiluntuhti-makkaran myyntiin Rauman Lukon matseihin, ja nyt Lukko pelaa Kivikylän areena -nimisessä hallissa. Kauden ensimmäinen kotiottelu on ylihuomenna Ilvestä vastaan.

– Odotan kauden menevän niin, että Lukko on kuuden joukossa. Alkukausi ehkä menee vähän kehnosti, kun on uusia pelaajia ketjussa, mutta kun pitkä kevätkausi alkaa, alkaa Lukko nousta!

– Rauma on hieno pieni paikkakunta ja Lukko on meille ylpeydenaihe, olemme peleissä sydämestä mukana.

Haastattelu on osa Demokraatin piirikierros -sarjaa, jossa vieraillaan kaikissa SDP:n piireissä. Piirikierros päättyy nyt Satakuntaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE