Politiikka
5.5.2025 11:14 ・ Päivitetty: 5.5.2025 11:14
Razmyar: En vie sisäministerin toimintaa perustuslakivaliokunnan syyniin
Kansanedustaja Nasima Razmyar (sd) kertoo STT:lle, ettei vie sisäministeri Mari Rantasen (ps.) toimintaa eduskunnan perustuslakivaliokuntaan niin sanottuna ministerivastuukysymyksenä.
Hän kertoi aiemmin harkitsevansa asiaa, mutta on päättänyt luopua aikeista luettuaan oikeuskanslerin viimeviikkoisen ratkaisun.
Kyse on ollut siitä, oliko pakolaiskiintiön valmistelu syrjivää Rantasen johtamassa sisäministeriössä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä oli, minkä jälkeen oikeuskansleri arvioi asiaa.
Oikeuskanslerin mukaan valmistelu oli epäonnistunutta, mutta Rantasta tai häntä sijaistanutta Lulu Rannetta (ps.) ei ole aihetta epäillä lainvastaisesta menettelystä.
Razmyar pitää ministerien menettelyä edelleen poliittisesti tuomittavana, mutta rikosoikeudellista näyttöä ei näytä olevan.
- Kun oikeuskanslerin on ollut vaikea saada näyttöä, uskoisin, että samalla tavalla myöskään perustuslakivaliokunnassa se ei tulisi johtamaan ministerisyytteeseen, Razmyar sanoo.
- Tämän takia itse en ainakaan vie tätä ministerivastuukysymyksenä perustuslakivaliokunnalle.
OIKEUSKANSLERINKIN mielestä pakolaiskiintiöasian valmistelu oli epäonnistunutta, ja tämä huomio on Razmyarin mukaan olennainen.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu sanoi aiemmin kannanotossaan, että sisäministeriön poliittinen johto ohjeisti virkakuntaa kohdistamaan kiintiön erityisesti kristittyihin pakolaisiin.
Oikeuskanslerin mukaan ministerin erityisavustaja oli itsenäisesti muuttanut kiintiön kohdentamisen määriä eri pakolaisryhmien välillä. Oikeuskanslerin mukaan perustelut linjauksille olivat riittämättömät, ja niiden puutteet olivat synnyttäneet epäilyn syrjinnästä. Rikoksen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyttynyt eikä uskontoa käytetty lainvastaisella tavalla perusteena.
Ministereitäkään ei ollut käytettävissä olleen aineiston perusteella aihetta epäillä virkavelvollisuuden laiminlyömisestä tai lainvastaisesta menettelystä.
- Tämänhän tietää vain ministeri ja hänen kabinettinsa, että mitä todellisuudessa on tapahtunut, Razmyar kommentoi.
RAZMYARIN mielestä on hyvä, että hallitus perui epäonnistuneen valmistelunsa ja valmisteli pakolaiskiintiön uudelleen asiallisesti viime vuonna. Hän toivoo asiallista valmistelua myös ensi vuoden pakolaiskiintiölle.
Razmyar uskoo, että jatkokäsittely eduskunnassa olisi ollut perussuomalaisten itsensä mieleen.
- Perussuomalaiset varmasti haluaisivat jatkaa tämän aiheen käsittelyä mieluummin kuin hallituksen päätösten, muun muassa erilaisten leikkausten.
Eduskunta on jo kahteen kertaan äänestänyt Rantasen luottamuksesta asiassa. Vihreät ja vasemmistoliitto esittivät Rantaselle epäluottamusta marraskuussa ja uudestaan maaliskuussa. Molemmilla kerroilla Rantanen sai eduskunnan luottamuksen.
Teksti: STT / Anni Keski-Heikkilä
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.