Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Riihi puitiin päivässä: hallituksen säästöbudjetti yllätti uusilla koulutusleikkauksilla

LEHTIKUVA / JARNO MELA
Toisen asteen ammatillinen koulutus menettää 120 miljoonaa.

Hallitus sai valtion ensi vuoden rahankäyttöä koskevan esityksensä valmiiksi yhdessä päivässä tiistaina. Budjettiriihessä pantiin pääasiassa toimeen hallituksen keväällä päättämiä noin kolmen miljardin euron lisäsopeutustoimia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokonaisuudesta noin kaksi miljardia on menoleikkauksia ja noin miljardi veronkiristyksiä.

Uusi menolisäys liittyy Nato-jäsenyyden vaatimaan resurssitarpeeseen, johon hallitus osoittaa yhteensä 67 miljoonan euron lisämäärärahan. Sillä rahoitetaan muun muassa Naton läsnäolon vahvistamista Suomessa.

Hallituksen talousarvioesitys vahvistaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan ennen kaikkea talouden kasvuedellytyksiä.

Orpo kertoi, että budjettiesitykseen sisältyy esimerkiksi lähes 900 miljoonan euron investointikokonaisuus teihin, raiteisiin ja infraan eri puolilla Suomea.

-  Hallitusohjelman mukaiseen investointiohjelmaan ehdotetaan talousarvioesityksessä yhteensä 891 miljoonaa euroa valtuuksina ja määrärahoina. Tästä vuodelle 2025 kohdentuvat määrärahat ovat 325 miljoonaa euroa, todetaan valtioneuvoston tiedotteessa.

Tutkimus- ja kehitysinvestointeihin rahoitusta lisätään 280 miljoonaa ensi vuodelle.

BUDJETISTA on neuvoteltu jo viikkoja ennen varsinaista riihtä.

Ensi vuoden budjetin tulot ovat 76,6 miljardia euroa ja menot 88,8 miljardia euroa. Talousarvioesitys on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan ottamalla lisää velkaa. Talousarvion mukainen valtionvelka nousee ensi vuoden lopussa arviolta 181 miljardiin euroon kuluvan vuoden lopun 169 miljardista eurosta. Luvut ovat alustavia, ja voivat vielä tarkentua.

-  Valtion alijäämä pienenee ensi vuonna vain noin 0,5 miljardia euroa kuluvaan vuoteen verrattuna, myönsi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).

Purran mukaan on välttämätöntä nostaa esiin sotemenot, jotka kasvavat säästöistä huolimatta. Hän perusteli tilannetta myös sillä, että esimerkiksi hallituksen kasvutoimien vaikutus näkyy viiveellä. Lisäksi heikko taloussuhdanne hidastaa verotulojen kasvua.

Purra kertoi, että säästöt eivät toteudu yhtä suurena kuin valtiovarainministeriön (VM) elokuun budjettiehdotuksessa. Säästövaje on ensi vuoden tasolla nettona noin 116 miljoonaa euroa.

-  Kaikkia näitä niin sanottuja säästöjen kohtuullistamisia ei ole korvattu.

Hän totesi, että yleisesti säästöjen vaikutus on silti pitkälti toteutumassa.

OPETUS– ja kulttuuriministeriön (OKM) hallinnonaloista isoimmat säästöt kohdistuvat toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Siitä karsitaan yhteensä 120 miljoonaa euroa.

Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että OKM:n leikkausten kohdentamisesta käytiin riihessä keskustelua.

Isoimmat säästöt kohdistuvat toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.

-  Ilokseni voin kertoa, että leikkaukset kulttuuriin ja liikuntaan ovat puolittuneet. Lisää leikkauksia on tullut esimerkiksi ammattikoulutukseen.

OKM:n tiedotteen mukaan pohjalla on kehysriihessä sovittu sadan miljoonan euron sopeutus, jonka päälle tuli budjettiriihessä 20 miljoonan euron säästöt valtionavustuksiin.

Säästö on tarkoitus toteuttaa niin, ettei rahoituksen ja opiskelijapaikkojen vähennyksiä kohdenneta perusopetuksen päättävien nuorten tai vailla ammatillista perustutkintoa olevien koulutukseen.

Adlercreutzin mukaan koulutukseen pystyttiin leikkauksista huolimatta tekemään myös satsauksia. Oppituntien määrää ollaan esimerkiksi lisäämässä alakouluissa ensi vuonna.

Yhteensä OKM:n hallinnonalaan kohdistuu ensi vuonna uusia valtionavustussäästöjä yhteensä 60 miljoonaa euroa. Kokonaissumma pieneni viidellä miljoonalla kevään kehysriihestä.

 

Teksti: STT/ Sanna Nikula, Emmi Tilvis, Eetu Halonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE