Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Riita alkoholista: “Keskustelu on saamassa jo koomisia piirteitä”

Raittiuden Ystävien mukaan hallituksen esitys uudeksi alkoholilaiksi vaarantaa kansanterveyden.

“Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa suurempiin alkoholihaittoihin. Siksi alkoholilain uudistusta koskevassa päätöksessä tulee kantaa huolta ja vastuuta kansamme kokonaishyvinvoinnista ja tulevaisuudesta, eikä vapauttaa entisestään alkoholin myyntiä.”

Yhdistys on jättänyt lausuntonsa esitykseen uudeksi alkoholilaiksi.

Raittiuden Ystävien mukaan politiikassa on aina kyse tasapainottelusta erilaisten arvovalintojen välillä.

“Erityisesti alkoholipolitiikassa arvoasetelma on jyrkkä, kun vastakkain ovat elinkeinopoliittiset ja kansanterveydelliset arvot.”

Sen mielestä alkoholiteollisuus yrittää kumota terveystieteellistä tutkimusta taloustieteellisillä perusteilla ennen kaikkea taloudellisen voiton saavuttamiseksi. Yhdistys katsoo, että tämän vuoksi alkoholipoliittinen keskustelu on saamassa jo koomisia piirteitä.

“Sosiaali- ja terveysministeriö on vastaanottanut paksun nipun lausuntoja, joissa on epäilemättä toinen toistaan vakuuttavampia argumentteja lakimuutosten puolesta ja vastaan. Tietoa ja tutkimusta lainvalmistelun tueksi on tarjolla paljon ja tutkimusnäyttö kokonaiskulutusta hillitsevien toimien puolesta on vahvaa. Kyse onkin enää siitä, mitä arvoja päätöksessä painotetaan.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE