Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne kehysriihestä: “Mitä pienemmät teot, sen suuremmat puheet” – PS:n puoluekokous toimintakyvyttömyyden takana

Hallitus ei saanut kehysriihessä aikaan tarvittavia ratkaisuja, katsoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Hän on kommentoinut kehysriihen päätöksiä tuoreeltaan Facebookissa.

– Hallitus ei toimillaan taita velkaantumista eikä saavuta työllisyystavoitettaan. Samaan aikaan pääministeri Sipilä antaa kuitenkin ymmärtää, että suurin osa hallituksen tavoitteista on toteutumassa. Mitä pienemmät teot, sen suuremmat puheet, Rinne toteaa.

Rinne näkee, että yksi selitys hallituksen toimintakyvyttömyydelle on perussuomalaisten tuleva puoluekokous.

– Vasta sen jälkeen nähdään, onko hallituksen työkunto hiipunut lopullisesti. Näillä teoilla ei vielä perille päästä.

Rinne kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen toimista jäivät puuttumaan muun muassa pienten ja keskisuurten yritysten työllistämiskynnyksen madaltaminen sekä rakenteellisten työllisyysongelmien korjaaminen.

– Pk-yritysten työllistämiskynnyksen madaltamiseksi SDP esittää 20 000 euron verovähennystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiselle sekä arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000 euroon. Näillä toimilla saataisiin nopeasti lisää työtä suomalaisille.

– Rakenteelliseen työttömyyteen on mahdollista puuttua uudistamalla nykyinen perhevapaajärjestelmämme. Tähänkään hallitus ei kyennyt. Uudistus vahvistaisi naisten työllisyysasteen nostamista ja samalla se olisi tasa-arvoteko palkkatasa-arvon puolesta.

Rinne kommentoi kehysriiheä myös Twitterissä. Siellä hän totesi illan uutiseksi jääneen kolme uutta ministeriä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on myös ottanut kantaa hallituksen toimiin Twitterissä. Lindtmanin mukaan puoliväliriihi “tussahti” ja todelliset työllisyystoimet uupuvat. Päivähoitomaksujen alentamisessa Lindtman näkee plussaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE